STT:n lukiovertailun ykköslukiot pysyivät syksyn ylioppilaskirjoitustenkin jälkeen samoina kuin keväällä. Suurten lukioiden ykkönen on kärkisijaa vuodesta 2018 pitänyt Turun Katedraalikoulu (Katedralskolan i Åbo), jossa ylioppilastutkinnon suoritti 87 abiturienttia. Pienten kärkeen taas nousi viime vuoden 15. sijalta Enontekiön Erälukio, tutkinnon suorittaneita kokelaita oli tänä vuonna neljä.
STT:n syksyn vertailussa koko vuoden ylioppilaskirjoitusten tuloksia verrataan kolme vuotta sitten lukionsa aloittaneiden peruskoulun päättötodistusten keskiarvojen keskiarvoihin. Vertailu siis kertoo, kuinka opiskelijoiden arvosanat ovat muuttuneet lukion aikana. Pelkkiä ylioppilaskokeita vertailemalla kärki koostuisi lähinnä lukioista, joihin pääsee vain jo valmiiksi koulussa hyvin menestyneitä opiskelijoita korkeilla keskiarvoilla.
Kesän ja alkusyksyn rauhallinen koronatilanne on näkynyt näissä lukioissa siinä, että keväisen etäopetuksen kaltaisilta suurilta muutoksilta on syksyllä pitkälti säästytty. Pienempiä viilauksia on sen sijaan tehty.
Katedralskolanissa lukujärjestys on kuluvalla jaksolla rytmitetty niin, että yhden päivän aikana kullakin opiskelijalla on vain paria ainetta. Näin opetusryhmät eivät pääse sekoittumaan yhtä paljon kuin tavallisesti.
Näin tulokset laskettiin, ja tällaisia heikkouksia vertailulla on
– Toivon muutenkin, että jos opiskelijoilla on vähän pitempiä tunteja ja vain yhtä tai kahta ainetta päivässä, se edesauttaa sitä, että he voivat keskittyä näihin opintoihin, sanoo rehtori Marianne Pärnänen.
Opetus on aiempaa vähemmän kiinni tietyssä paikassa
Syksyn ajan Katedralskolanin opetusta on myös lähetetty suorana verkkoon esimerkiksi flunssassa olevia oppilaita varten.
– Eli laitetaan kamerat päälle ja ne, jotka ovat kotona, voivat seurata opetusta sieltä, hän kertoo.
Ennen syksyn kirjoituksia tällainen mahdollisuus tarjottiin kaikille Turun abeille, eli he saivat valita, jäävätkö kotiin seuraamaan opetusta vai tulevatko lukiolle.
– Jännittävää on, että sen jälkeen monet tulivat kysymään, saavatko jatkaa tällä systeemillä. Kuten muuallakin yhteiskunnassa, yksi malli ei sovi kaikille, vaan jotkut ovat sitä mieltä, että etäopetus on parempi kuin lähiopetus ja päinvastoin. Meitä on kaikenlaisia, Pärnänen sanoo.
Enontekiön Erälukiossa taas jotkut opettajat ovat opettaneet kotoa etäyhteyden välityksellä luokkahuoneessa olevia lukiolaisia esimerkiksi silloin, kun opettaja on joutunut eristäytymään oireettomana koronatestin tulosta odotellessaan, kertoo rehtori Riitta Peltovuoma. Lähiopetuksessa pyritään kuitenkin pysymään niin paljon kuin mahdollista.
– Osa kylistä on sellaisia, että verkkoyhteydet voivat olla heikkoja. Ja toistaiseksi oppilailla on kyllä ollut se, että he tarvitsevat kontaktin opettajaan. Oppiminen on kuitenkin helpompaa, kun on läsnä, hän sanoo.
Talven koronarajoitusten vaikutus jää nähtäväksi
Vielä on auki se, kuinka eri alueiden erilaiset koronarajoitukset talven aikana vaikuttavat ensi kevään kirjoituksiin. Tämän vuoden keväänä koronapandemian aiheuttamat poikkeusjärjestelyt ja etäopetus koskivat yhtä aikaa kaikkia Suomen lukiolaisia, joten arvostelujärjestelmä tasoitti kirjoitusten arvosanajakaumaa. Kirjoituksiin osallistuneet saivat siis arvosanoja samassa suhteessa kuin tavallisinakin vuosina.
Tänä vuonna valmistuneista lukiolaisista valtaosa oli myös suorittanut kurssinsa loppuun ennen kuin etäopetus alkoi, joten se ei ehtinyt juuri vaikuttaa heidän opiskeluunsa.
Jos taas tänä talvena jossain päin Suomea joudutaan opiskelemaan selvästi enemmän etäopetuksessa kuin toisilla alueilla, se voi heijastua esimerkiksi enemmän tukea tarvitsevien sikäläisten opiskelijoiden arvosanoihin kevään kirjoituksissa. Tällaisia ongelmia arvostelujärjestelmä ei tasoita.
Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä uskoo kuitenkin, että lukiot ja opiskelijat ovat ehtineet valmistautua mahdollisiin ongelmiin.
– En lähtisi vetämään niin isoa johtopäätöstä, että jonkin alueen opiskelijat olisivat huonommassa asemassa kuin toiset. Opetuksen uudelleenorganisoimisessa on ihan varmasti haasteita, mutta laadukasta opetusta on kyllä tarjolla, hän sanoo.
Ylioppilaskirjoitusten arvosanoilla on nykyään aiempaa enemmän väliä, sillä moniin korkeakouluihin haetaan ja päästään ensisijaisesti niiden perusteella. Useilla aloilla noin puolet aloituspaikoista jaetaan suoraan todistuksen ja puolet valintakokeen perusteella.
Suurten ja pienten lukioiden 20 kärkilukiota
Suuret lukiot
Pienet lukiot
Maakuntien kärkilukiot
Kaikista maakunnista on poimittu enintään 10 kärkilukiota.
Etelä-Karjala
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Kainuu
Kanta-Häme
Keski-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Lappi
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Satakunta
Uusimaa
Varsinais-Suomi