Hyvä elämä lapsen silmin

Perheen hyvä taloustilanne tai vanhempien korkeampi koulutustausta eivät välttämättä takaa lapselle kokemusta hyvästä elämästä.

Vuoden 2020 lapsibarometrissa haluttiin selvittää, mitä lasten mielestä kuuluu hyvään elämään.

Porvoolaisen esikoulun lapset tulivat pihalle näyttämään ja kertomaan, mitä heidän mielestään hyvä elämä pitää sisällään.

Samaa mieltä olivat myös tutkimukseen vastanneet lapset.

Barometrin mukaan nämä perusasiat toteutuvat 6-vuotiaiden suomalaislasten elämässä pääosin hyvin.

40 prosenttia lapsista viihtyy esikoulussa aina ja 46 prosenttia joskus. Kivointa esikoulussa on pelaaminen, leikkiminen ja kaverit.

50 prosenttia barometriin vastanneista lapsista viihtyi kotona aina ja 48 prosenttia joskus.

Huomattavasti suurempi osa yhden vanhemman kanssa tai kahdessa eri kodissa asuvista lapsista tykkäsi olla aina kotona kahden vanhemman lapsiin verrattuna.

Yli 90 prosenttia lapsista kertoo, että aikuisilla on tarpeeksi aikaa olla heidän kanssaan ainakin joskus ja lähes yhtä moni saa vanhemmiltaan kehuja ainakin joskus.

Porvoolaislapset kertovat saavansa kehuja tosi usein. Mistä heitä on viimeksi kehuttu?

Osa lapsista jää kokonaan ilman aikuisten aikaa ja kehuja

Tutkimukseen vastasi 402 lasta. Lapsista kuusi prosenttia kertoi, etteivät he saa koskaan tarpeeksi aikaa aikuisilta.

Seitsemän prosenttia ilmoitti, etteivät he saa koskaan kehuja.

Näiden lasten taustalta löytyi useammin korkeasti koulutetut vanhemmat.

Matalasti koulutettujen vanhempien ja heikommin toimeentulevien perheiden lapset puolestaan kertoivat muita useammin viihtyvänsä aina kotona ja saavansa aina aikuisten aikaa.

Tulos poikkeaa aiemmista tutkimuksista.

Tutkimuksen aineisto on kuitenkin pieni, eivätkä erot ole tilastollisesti merkitseviä.

Arkiset asiat tuovat lapsille eniten iloa

Lapsibarometri herättelee aikuisia myös huomaamaan, miten arvokkaita arkiset ja yksinkertaiset asiat lapsille ovat.

Vuoden 2016 barometrissa lapsille tuottivat iloa juhlat, yllätykset ja johonkin meneminen.

Koronavuonna iloa tuottaviksi asioiksi nousivat puolestaan leikkiminen ja pelaaminen sekä perheen kanssa yhdessä oleminen.

Tekijät Teksti ja kuvat:Hanna Terävä Videot:Markku PitkänenJulkaistu 10.12.2020 10:00