Kajaanin kaupunki varautuu YT-neuvotteluihin. Henkilöstölle on jo lähetetty tieto asiasta ja neuvottelut aloitetaan videoyhteyksin viikon päästä torstaina.
Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että mikäli koronavirusepidemian leviämisen takia joudutaan pitempiaikaisiin tai laajamittaisiin toimintojen rajoituksiin, saatetaan joutua ottamaan käyttöön henkilöstön lomauttaminen. Mutta aina ensin etsitään vapautuvalle henkilöstölle omalta ja toisilta toimialoilta sekä liikelaitoksista korvaavaa työtä.
Hallintojohtaja Tuija Aarnio kuitenkin kertoo, ettei irtisanomisiin ole tarvetta. Vastaava menettely oli käytössä keväällä koronaepidemian riehuessa.
Koronavirusepidemian kiihtymisvaiheesta aiheutuvat viranomaisten antamat rajoitukset vaikuttavat Kajaanin kaupungin palvelujen tuottamiseen ja siten myös henkilöstötarpeeseen. Joidenkin palveluiden osalta työ on vähentynyt olennaisesti tai se tulee vähenemään. Vapautuvalle henkilöstölle etsitään omalta ja toisilta toimialoilta sekä liikelaitoksista korvaavaa työtä.
Arvio on, että tilanteet työvoiman tarpeessa voivat vaihdella nopeastikin koronaviruksen etenemisen mukaan.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.