Itä-Suomen sairaanhoitopiirien omistama liikelaitoskuntayhtymä Islab on tehnyt merkittäviä investointeja koronaepidemian takia.

Islab on hankkinut erilaisia testilaitteistoja laboratorioihinsa Kuopioon, Mikkeliin ja Joensuuhun yhteensä noin miljoonalla eurolla.

– Olemme hankkineet Kuopioon 2 analysaattoria, Mikkeliin ja Joensuuhun molempiin yhden. Lisäksi hankimme tehokkaamman näytteen esikäsittelylaitteen aikaisemmin käyttämäämme PCR-menetelmään, kertoo Islabin mkrobiologian vastuualuejohtaja, osastonylilääkäri Ulla Kärkkäinen.

Itä-Suomessa koronatestauksen kapasiteetti on laitehankintojen myötä pysynyt riittävänä, vaikka testaustarvikkeiden saatavuudessa on maailmanlaajuisesti haasteita.

Erityisesti pulaa on erilaisista analyysien tekemiseen käytettävistä muovitarvikkeista, esimerkiksi pipetinkärjistä sekä pikatestaukseen käytettävistä PCR-testeistä.

Tarvikevarastoihin on kuitenkin Itä-Suomessa saatu säännöllisesti täydennystä, eivätkä tarvikkeet ole loppuneet kertaakaan epidemian aikana.

Myös hoitajia on Itä-Suomen laboratorioissa perehdytetty lisää koronatestien tekemiseen.

– Olemme lyhyellä ajalla pystyneet perehdyttämään henkilökuntaa COVID-näytteiden käsittelyyn ja analysointiin. Työ on erityistä huolellisuutta, tarkkuutta ja osaamista vaativaa. Erityinen kiitos kuuluu hoitajillemme, jotka tekevät työtä liukuhihnamaisesti yötä päivää eli kolmessa vuorossa, sanoo Kärkkäinen.

Koronatestituloksen saa Itä-Suomessa tällä hetkellä yhden tai kahden päivän kuluessa näytteenotosta.