Ekaa kertaa ikinä tuntuu siltä et mä olisin osa meidän koulun yhteisöä.
Sanat ilmestyvät Discordin harmaalle pohjalle. Niiden takana on 19-vuotias jyväskyläläinen datanomiopiskelija Roope Konttila, joka tunnetaan paremmin netissä nimellä loko.
Konttila ei puhu kasvotusten muille kuin perheelleen ja yhdelle ystävälleen.
Heillekin vain vähän.
Siksi olemme sopineet tapaavamme pelaajien suosimalla keskustelualustalla. Juttuun kursiivilla poimitut sitaatit ovat hänen kirjoittamiaan.
Itellä on paha sosiaalinen ahdistus, niin on paljon helpompi jutella täällä kuin kasvotusten.
Ennen kevättä Konttila ei ole koskaan osallistunut nuorisotoimintaan – eikä hän ole ainoa.
Koronan tuomien rajoitusten myötä monet nuorisotoimijat ympäri Suomen siirsivät rytinällä kohtaamisen nettiin ja somealustoille. Samalla paljastui, että Discordin, Instagramin, Snapchatin ja muiden sovellusten päässä odotti aiemmin tavoittamaton joukko ihmisiä, joilla oli tarve puhua.
Mulla on siitä asti, ku mä alotin alakoulun, ollu ongelmia kommunikoinnin kanssa. Sit viime vuonna huomattiin, että mulla esiintyy mutismia. Se on vaikuttanu koulunkäyntiin sillein, että mä en oikeen osaa pyytää apua, niin kaikki etenee aika hitaasti. Mulla on todella suuri pelko, miten mä tuun selviämään tulevaisuudessa, sitku pitäis itsenäisesti alkaa elämään.
Tilanteissa, missä on ihmisiä, keitä mä en tunne, tulee sellanen outo lukitus päälle. Vaikka mä kuinka yrittäisin, niin mä en vaan saa sanaa suusta.
Edelleen varsin huonosti tunnettu mutismi tarkoittaa puhumattomuutta. Konttila joutui odottamaan selitystä vaikenemiselleen pitkään. Pieni sana toi ison helpotuksen.
Äitille tuli paha mieli kaikista niistä kerroista ku se on hermostunu mulle ku mä en ollu suostunu puhumaan. Mut se johtuki siitä, et mä en vaan pystyny.
Nyt mä tiiän, et miks mä en saa puhuttua, niin mä en syytä itteeni enää siitä.
Nimimerkin ja ikonikuvan takana tilanne on täysin toinen.
Nyt hän on yksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian nuoriso-ohjaajien ylläpitämän Discord-kanavan aktiivisimmista keskustelijoista.
Kun keskustelukanava on auki, loko on aina paikalla.
Joskus puhun enemmän ku ohjaajat.
“Täällä ne kuuntelee”
Nuoriso-ohjaaja Päivi Puttonen yhdistää läppärinsä nettiin työhuoneessaan ja kirjautuu Discordiin seuraamaan keskusteluamme.
Hän työskentelee Gradian kanssa toteutettavassa Takku-hankkeessa, jonka tavoitteena on vähentää toisen asteen opintojen keskeyttämistä.
– Siirryimme verkkoon maaliskuun puolivälissä. Se oli nuorten maailma. Alettiin opetella, miten siellä kuuluu käyttäytyä. Kyllä boomer-kommenttejakin on tullut, Puttonen toteaa hymyillen.
Hänellä henkilökohtaisesti siirtymä sujui kivuttomasti, koska Takku-hankkeeseen kuuluu sometyön kehittäminen.
Kevään rajoitusrysäyksessä olivat parhaimmassa asemassa valtakunnallisesti ne nuorisotoimijat, joilla oli Takku-hankkeen tapaan jo aiemmin ollut jonkinlaista toimintaa verkossa ja somealustoilla.
Digitaalisen nuorisotyön valtakunnallinen osaamiskeskus Verke on auttanut niitä, joille siirtymä on tuottanut päänvaivaa. Verken kohderyhmään kuuluvat kuntien, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyön toimijat.
– Osalla oli jo olemassa Snapchat-kanavat, Discord-palvelimet ja muut. Täytyy sanoa, että oli aikamoinen työ kouluttaa, jeesata sekä konsultoida toimijoita, joilla ne eivät olleet vielä käytössä, kertoo Verken toiminnanjohtaja Suvi Tuominen.
Toimijat joutuivat pohtimaan myös, miten opiskelijat löytävät heille tarjolla olevat palvelut.
Gradian opiskelijat saivat Discord-kanavan avaamisesta ja keskusteluajoista Wilma-viestin.
Se tavoitti myös Roope Konttilan.
Mä liityin, mut mä en vähään aikaan kai puhunu täällä mitään. Sit jossain vaiheessa mä aloin hiljalleen osallistumaan. Aluks mä otin sen sellasella vitsikkäällä asenteella, mut sit ku tuli asioita mistä halus puhua, niin sit mä tiesin, et täällä ne kuuntelee.
"Täältä pääsee helposti pakoon"
Vielä alkukeväästä ohjaajat luulivat, että keskustelijat haluavat purkaa tuntojaan lähinnä koronasta. Nopeasti selvisi, että suurempi tarve on aihepiiriltään rajaamattomalle ja rennolle jutustelulle, jonka saattelemana on helppo upota syvällisempiinkin aiheisiin.
– Nuoret kertovat aika avoimestikin henkilökohtaisia asioita ja purkavat hankalia elämäntilanteita. Jos on jännä paikka tulossa, vaikka inssiin tai kutsuntoihin meno, niin sitä käydään porukalla läpi ja pohditaan, miten tilanteesta voisi selvitä, Puttonen kertoo.
Myös Tuomisen mukaan koronan aikana on saatu valtakunnallisestikin kokemuksia, että verkossa on käyty syvällisempiä keskusteluja kuin nuorisotilojen arjessa ja biljardipöydän kolinassa.
Konttilan mielestä verkkokeskustelujen paras puoli on se, että saa valita itse, mihin keskusteluun osallistuu. Kukaan ei ihmettele, jos liukenee vähin äänin paikalta.
Jos jotain ahdistaa, niin suosittelen tulemaan tänne Discordiin. Täällä voit alkaa juttelee ihan niin hitaasti ku vaan haluat ja sit jos tuntuu, et se on liikaa, niin täältä pääsee helposti pakoon.
Puttonen kertoo, että moni opiskelija puhuu tällä hetkellä arjen rytmin puuttumisesta tai sen kadottamisesta. Valtaosa opinnoista suoritetaan etänä.
– Silloin on hankala aikatauluttaa omaa elämäänsä ja unirytmi menee pieleen. Myös ryhmässä olemista kaivataan, hän kertoo.
Joskus keskustelu pääsee rullaamaan juuri silloin, kun sen on määrä päättyä. Konttilan, eli lokon mukaan siitä on muodostunut jo perinne.
Meillä on tapana, et aina ku on enää muutama minuutti keskusteluaikaa, ottaa joku syvällinen aihe.
Syvällinen keskustelu ei tarkoita kuitenkaan sitä, että huumori olisi kokonaan unohdettu. Joukkoon mahtuu myös ajoittain liian lennokkaaksi äityvää keskustelua.
Joskus jotku tulee vaan pelleilee ja sit ne heitetään ulos. Ja joskus aihe syystä tai toisesta menee ihmisten takamuksiin. En tiiä miks, se on jännä se.
“Yksinäisyys ei oo auttanu ketään”
Keväällä nuorisotoimijat menivät some- ja verkkopalveluihin vauhdilla ja vailla tarkempia suunnitelmia.
Syksyllä taas on ollut aikaa miettiä, mikä olisi omalle nuorisotyölle paras kanava, jossa toimintaa kannattaa jatkaa.
Myös nuoret on otettu mukaan suunnitteluun. On selvinnyt, että he toivoisivat keskusteluaikojen lisäämistä.
Konttilan mielestä Discord-keskusteluaikaa oli tarjolla tarpeeksi keväällä, mutta tilanne muuttui, kun tartuntojen vähenemisen myötä nuorisotiloja avattiin ja perinteinen kohtaaminen lisääntyi.
Gradian opiskelijat siirtyivät jälleen viime viikolla etäopetukseen. Siitä saakka keskustelu on ollut auki jälleen päivittäin parin tunnin ajan. Näin jatketaan niin pitkään, kuin etäopetus jatkuu. Pian kanavalla vietetään pikkujouluja.
Etäopiskelun tuoma rauha ja itsenäinen puurtaminen sopivat Konttilalle. Hän tunnistaa kuitenkin sen, ettei aivan yksin kannata jäädä.
Yksin voi olla hyvä olla, mutta yksinäisyys ei oo auttanu ketään. Kannattaa olla ihmisiin yhteydessä, vaikka se oiski pelkästään viesteinä. Alkaa hitaasti totuttelee muihin.
Ensin Habbo ja IRC-Galleria, nyt se on kaikkialla
Verken toiminnanjohtaja Suvi Tuominen kertoo, että Suomessa on pitkä kokemus digitaalisesta nuorisotyöstä verrattuna muihin EU-maihin, eikä uuden tekniikan haltuun ottaminen ole lopulta uusi asia.
Nuorisotyöntekijät jalkautuivat keskustelupalstoille, kuten IRC-Galleriaan ja Habbo-hotelliin, jo pari vuosikymmentä sitten. 1990-luvulla nuorisotaloille hankittiin pelikonsoleita ja tietokoneita, jotka olivat kovassa käytössä.
Tänä päivänä välineet ovat monipuolistuneet ja älypuhelin löytyy lähes jokaisen nuorisotalolla aikaansa viettävän taskusta. Pelivuoroa tai -ohjainta ei siis tarvitse jonottaa, kun ratkotaan tietovisoja tai pelataan Pokemon Go:ta. Myös E-sports on todella suosittua.
– Raja kasvokkaisen ja verkossa tapahtuvan digitaalisen nuorisotyön välillä on hälventynyt. Viime vuosina on menty teknologiakasvatuksen suuntaan, eli rakennellaan vaikkapa robotteja. Se on tapa yhdistää molempia toimintoja. Kasvokkain tapahtuvaa nuorisotyötäkin tarvitaan, Tuominen toteaa.
Nuoriso-ohjaaja Päivi Puttosen mukaan avain on siinä, että kunkin nuoren kohdalla tunnistetaan yhteydenpitokeino, joka hänelle sopii.
– Yhden opiskelijan toiveesta olen opetellut Telegramin käytön.
Joku, jolle uskaltaa puhua
Miksi enää edes puhutaan erikseen digitaalisesta nuorisotyöstä, jos se on – ja on ollut jo pitkään – iso osa kaikkea nuorisotyötä?
– Emme kuitenkaan ole vielä siinä pisteessä. Vielä tarvitaan kannustusta siihen, miten erilaisia digitaalisia välineitä voisi hyödyntää. Uskon, että digitaalisuus tulee osaksi kaikkea toimintaa, Tuominen sanoo.
Koronan aikaansaaman digiloikan opit tulisi Tuomisen mukaan ottaa nyt jatkojalostukseen, eikä vain oppina kriisitilanteita varten.
– Nuorisotyöntekijöillä on tosi paljon intoa, kun on saatu paljon hyviä kokemuksia. Asenne palvelujen käyttöönottoon on kohdallaan. Siksi olisi hyvä sauma kehittää ja miettiä tulevaisuutta pitkäjänteisemmin. Kun on tavoitettu kokonaan uusia nuoria nuorisotyön pariin, tulisi miettiä, mitkä verkkopalvelut jäävät pysyvään käyttöön, hän toteaa.
Roope Konttilan esimerkki kertoo, että toiminnalle on todellinen tarve.
Onko Konttila saanut ystäviä Discordin kautta?
En Discordin ulkopuolelle, mutta täällä joo.
Näpytän vastaukseksi: “Mutta nykyisin myös netissä olevat ystävyyssuhteet lasketaan – ainakin mun mielestä.”
Oon samaa mieltä.
Lopuksi kiinnostaa tietää, mikä on lokon suurin haave?
Haluun saada mun elämän raiteille ja joskus löytää jonkun, kenen kaa uskaltaa, ja on mukavaa puhua kasvotusten.