WASHINGTON Pelastakaa Lapset -järjestö on saanut kaksi kovaa kilpailijaa Yhdysvaltain pääkaupungissa.
"Pelastakaa Amerikka" (Save America) ja "Pelastakaa senaatti" (Save the U.S. Senate) ovat keränneet lyhyessä ajassa runsaasti rahaa. Se kertoo yhdistysten keskeisten henkilöiden kansansuosiosta ja osaamisesta varainhankkinnassa.
Pelastakaa Amerikka sai marraskuun aikana lahjoituksia 150 miljoonaa dollaria eli vajaat 123,5 miljoonaa euroa. Suuri osa siitä menee presidentti Donald Trumpin tulevan poliittisen toiminnan rahoittamiseen.
Pelastakaa Amerikka ja Pelastakaa senaatti ovat poliittisia tukiyhdistyksiä, joille kukin Yhdysvaltain kansalainen saa lain mukaan lahjoittaa 5 000 dollaria vuodessa.
Pelastakaa senaattia johtaa Trumpin poika Donald Jr. Sen päällimmäisenä tehtävänä on kerätä rahaa tammikuun 5. päivänä järjestettävän Georgian senaatinvaalin republikaaniehdokkaille.
Trump kiistää, mutta hallinto muuttaa
Yhdysvaltain pääkaupungissa vallitsee erikoinen ilmapiiri. Trump ei ole myöntänyt tappiotaan Joe Bidenille, mutta käytännössä vallanvaihto on jo täydessä käynnissä.
Lopullista niittiä odotetaan 14.12., kun valitsijat äänestävät presidentistä. Valitsijoiden äänet ovat 306–232 Bidenin hyväksi.
Trumpin kampanjan nostamat kanteet ovat yksi toisensa perään kaatuneet oikeusistuimissa. Trumpin luottomiehenä tunnettu oikeusministeri William Barr sanoi AP:n haastattelussa, ettei todisteita laajamittaisesta vilpistä ole esitetty.
Sekavilta vaikuttavat oikeustoimet nähdäänkin osana uutta kansanliikettä, jota Trump on viime viikot käynnistellyt.
Trump on ollut vaalien jälkeen huomattavan vähän julkisuudessa, mikä on vauhdittanut huhumyllyä hänen todellisista aikeistaan.
Hän armahti viime viikolla entisen turvallisuuneuvonantajansa Michael Flynnin, ja hänen uumoillaan armahtavan lähiviikkoina muita lähipiiriläisiään. Oikeusministeriö selvittää Yhdysvaltain presidentillisiin armahduksiin liittyviä lahjusepäilyjä.
Republikaanipuolueelle Trump on sekä uhka että mahdollisuus. Hän on puolueen suosituin poliitikko, joka kuitenkin jakaa voimakkaasti myös konservatiivileiriä.
Huomio nyt Georgian kohtalonvaalissa
Georgian uusintavaali tammikuussa on ratkaiseva koko maan kannalta. Jaossa on kaksi senaattorinpaikkaa ja sitä kautta enemmistö Yhdysvaltain senaatissa.
Demokraatit ovat jo saamassa haltuunsa sekä Valkoisen talon että kongressin edustajainhuoneen. Enemmistö senaatissa toisi heille poikkeuksellisen valta-aseman supervallan politiikassa.
Trump pitää lauantaina Georgiassa kampanjatilaisuuden republikaanien senaattoriehdokkaiden David Perduen ja Kelly Loefflerin kanssa. Trumpin odotetaan koronarajoituksista huolimatta houkuttelevan runsaasti yleisöä.
Puolueen sisällä Trumpin saapumiseen suhtaudutaan kuitenkin ristiriitaisesti. Republikaanien suurin huoli on se, että nyt paikalle saapuvat Trumpin kannattajat jäävät tulevana vaalipäivänä kotiin.
"Vakavan väkivallan vaara kasvanut"
Georgian presidentinvaalien äänet laskettiin Trumpin vaatimuksesta uudelleen, mutta Bidenin voittoa osavaltiossa se ei vesittänyt. Trump on sen jälkeen arvostellut tviiteissään ankarasti Georgian vaaleista vastanneita virkamiehiä, etenkin kuvernööri Brian Kempia ja sisäministeri Brad Raffenspergeria.
He ovat molemmat republikaaneja. Trump kehui aiemmin Raffenspergeria loistavaksi. Nykyisin hän on presidentin mielestä "kansanvihollinen."
Georgian johtava vaalivirkailija vetosi Trumpiin ja paikallisiin poliitikkoihin, jotta he eivät kärjistäisi ilmapiiriä enää lisää. Georgian sisäministeriössä työskentelevä Gabriel Sterling sanoi pelkäävänsä, että joku saa kohta surmansa ellei retoriikka muutu.
Lue lisää:
Yhdysvalloissa Georgiassa jo toinen vaaliviranomainen syyttää Trumpia uhkailun lietsonnasta
Georgian republikaaninen vaalijohtaja hermostui Trumpille – "Joku kuolee vielä"
Kirjeenvaihtajalta: Biden perii luurangot Trumpin kaapista – Kymmeniä miljoonia yhdysvaltalaisia uhkaa konkurssi
Kirjeenvaihtajalta: Kärttääkö Trump vapaudu vankilasta -korttia vai mitä tämä oikein on? – presidentti on aloittanut oudon pelin