Koronasuosituksia kiristetään Varsinais-Suomessa huonontuneen epidemiatilanteen takia.
Sairaanhoitopiirin asettama koronakoordinaatioryhmä kertoi tiistaina uusista alueellisista suosituksista.
Suositukset tulevat voimaan torstaina ja ulottuvat joulun aatonaattoon. Uusilla suosituksilla pyritään turvaamaan muun muassa mahdollisimman perinteinen joulunvietto.
– Jokainenhan meistä toivoo, että pystyisimme viettämään mahdollisimman normaalin perhejoulun tuttuja perinteitä noudattaen. Se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka rajasimme suositusten voimassaolon loppumaan juuri ennen joulua, sanoi ryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.
Maakunta hyvin lähellä leviämisvaihetta
Varsinais-Suomi on aivan leviämisvaiheen kynnyksellä, mutta koronaryhmän tuoreimman arvion mukaan edelleen kiihtymisvaiheessa.
Ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on kääntynyt jälleen nousuun. Se on 58,5 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten testien osuus on noussut 2,4 prosenttiin.
Koronaryhmän vetäjä, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoo viime viikonvaihteen tartuntalukujen olleen lähes kaksinkertaiset aiempiin verrattuna. Vaikka Varsinais-Suomen tilanne on vielä suhteellisen hyvä, kehitys huolestuttaa sairaanhoitopiiriä.
– Maanantaina meillä oli jälleen hyvin suuri tartuntaluku. Vieläpä niin, että positiivisten osuus testatuista nousi jopa yli kolmeen prosenttiin. Toki kysymys on vain yhdestä päivästä, mutta kun näitä päiviä on ollut jo muutamia, ja tiedämme mitä ympärillä tapahtuu, nyt on syytä toimia, korosti Pietilä.
Marraskuussa tartunnat ovat tapahtuneet pääosin perhepiirissä.
Niitä on kuitenkin tullut yhä enemmän myös oppilaitoksista ja työpaikoilta, kertoo Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.
– Itse asiassa lisääntyvissä määrin, niissä syntyy suuria tartuntaryppäitä. Myös koronavirukselle altistuneiden määrät ovat erittäin suuria, sanoi Rintala tiedotustilaisuudessa.
Loka–marraskuun aikana yleinen jäljitettävyysprosentti on Rintalan mukaan kuitenkin ollut suhteellisen hyvä. Tuntemattomia tartunnanlähteitä on vain alle 30 prosenttia.
Viime viikonloppuna kuitenkin oli tapaus, jossa vain noin puolet tartunnoista oli jäljitettävissä. Rintala varoittikin, että tilanne voi muuttua hyvin nopeasti.
– Kaiken kaikkiaan tartuntoja syntyy hyvin monista lähteistä. Tämä voi ennakoida sitä, että epidemia on leviämässä ja syntyy hyvin erilaisia tartuntaketjuja, kertoi Esa Rintala.
Maskien käytön merkitystä painotettiin yhä enemmän. Koordinaatioryhmä suosittaa, että kaikissa asiakaspalvelutilanteissa henkilökunnan pitää käyttää maskia, myös ulkotiloissa.
Toive turhan hengailun välttämisestä, jotta joulukauppa voi jatkua
Johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan ryhmän työ on taiteilua päätöksillä saavutettavien hyötyjen ja niiden aiheuttamien haittojen välillä.
– Mietimme myös paljon vaikutuksia elinkeinoelämään ja pienyrittäjiin, miten tämä vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa elinkeinon harjoittamiseen. Annamme suosituksia ja pyrimme siihen, että vaikutukset olisivat mahdollisimman vähäisiä.
Kiireinen joulusesonki on kuitenkin huolen aihe tavarataloissa ja kauppakeskuksissa. Turhien kontaktien vähentämisestä on koronan torjunnassa kysymys.
– Toivomme, että kauppakeskusten oleskelutilat suljetaan, ja turhaa oleskelua vältettäisiin näin joulun alla muutenkin ruuhkaisissa tiloissa. Se on mielestäni aika pieni myönnytys kauppakeskuksilta, kun pyrimme varmistamaan sen, että joulukauppa pystyisi jatkumaan, sanoo Pietilä.
Suuri osa suosituksista kohdistuu aikuisväestöön. Sen sijaan lasten ja nuorten elämää ei haluttu täysin suitsia.
Etenkin kuntapuolella työskentelevät työryhmän jäsenet painottivat lasten ja nuorten huomioimista suosituksia sorvatessa. Mikko Pietilän mukaan esimerkiksi heidän liikuntamahdollisuutensa halutaan turvata mahdollisimman pitkälle.
Tilaisuuksista lisäpäätöksiä vielä keskiviikkona
Ylijohtaja Mikael Luukanen kertoi Lounais-Suomen aluehallintoviraston päättävän uusista, velvoittavista tilaisuuksia koskevista rajauksista keskiviikkona.
Luukanen kertoi jo tiistaina, että yli 10 hengen yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia ei voi järjestää sisätiloissa lainkaan. Pienemmissäkin tilaisuuksissa on noudatetteva aiempia ohjeita muun muassa turvaväleistä ja käsihygieniasta. Ulkoilmatapahtumien osalta enimmäishenkilömäärän arviointi on kesken.
– Yleisötilaisuuksien ja yleisen kokoontumisen ehdoton määräys ja sen toimeenpano on nähdäkseni ehdottomuudessaan kovin muutos, sanoo Luukanen.
Luukanen kuvaa keskiviikkona annettavan päätöksen vastaavan hyvin pitkälti viime kevään rajoituksia. Hän huomauttaa, että sen piiriin tulevista tapahtumista monet on jo peruttu aiemmin.
– Valitettavasti joulun ajasta tulee tapahtumien osalta vähän erilainen ja arkisempi. Mutta teemme päätökset välttämättömyysharkinnan kautta, ja tämä koetaan alueella yhteisesti aivan välttämättömäksi, jotta pääsisimme mahdollisimman nopeasti ja vähin vaurioin eteenpäin, sanoo Luukanen.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Mikael Luukanen ei usko valvonnan muodostuvan ongelmaksi.
Kevään kokemusten valossa epätietoisuus on suurempi pulma. Monia tahoja askarruttaa velvoitteiden vaikutukset omaan toimintaan. Keskeisimpiä asioita on koottu aluehallintoviraston verkkosivujen usein kysyttyihin kysymyksiin.
– Sen voin sanoa, että todella vastuullisesti näitä määräyksiä on tähän asti noudatettu. Kiitos kaikille, toivomme jaksamista ja tsemppiä vielä tähän talvikaudelle, päättää Mikael Luukanen.
Pitkä lista uusia suosituksia
Koordinaatioryhmä on valmistellut uusia alueellisia suosituksia sosiaali- ja terveysministeriön 24. marraskuuta antamiin ohjeistuksiin perustuen.
Uusia suosituksia annettiin muun muassa julkisten ja yksityisten tilojen aukioloihin, urheilu- ja harrastustoimintaan sekä yleisö- ja yksityistilaisuuksien osallistujamääriin.
Uudet suositukset ovat voimassa 3. - 23.12.2020 koko Varsinais-Suomen alueella
Julkiset tilat:
Harrastustoiminnan rajoituksista koordinaatioryhmä suosittaa:
Opetuksen järjestäminen ja etätyö
Toisen asteen opetus:
Ylä- ja alakoulut
Esiopetus (koulujen yhteydessä toimiva) ja varhaiskasvatus
Etätyö
Ikääntyneiden ja riskiryhmien suojaaminen
Lisäksi koordinaatioryhmä suosittaa, että kaikissa asiakaspalvelutilanteissa henkilökunnan tulee käyttää maskia, myös ulkotiloissa.
Suositukset Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sivuilla.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella keskiviikkoon 2.12. kello 23.00 asti.
Lue myös:
Koronatilanne heikentynyt Varsinais-Suomessa – koordinaatioryhmä: leviämisvaihe uhkaa maakuntaa