Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen kuusi uutta tartuntaa ja sairaalahoidon tarve on selvästi lisääntynyt.
Seinäjoen keskussairaalassa ja alueen terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidettavana yhteensä kahdeksan koronapotilasta.
Pääosa uusista tartunnoista on peräisin Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueelta, jossa tautitapausten määrä kasvoi eilisestä neljällä.
Sairaalahoitoa vaativia potilaita ei kuitenkaan alueen perusterveydenhuollossa tällä hetkellä ole, sanoo perusturvajohtaja Tanja Penninkangas.
– Tilanne on hyvin hallinnassa. Meidän vuodeosastolla on tällä hetkellä tilaa tarvittaessa vastaanottaa oman alueen koronapotilaita.
Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu marraskuun 14. päivän jälkeen yhteensä 63 positiivista koronatartuntaa.
Tartuntalähteet ovat hyvin tiedossa. Uudet tartunnat liittyvät Lehtimäen tartuntaryppääseen ja kyseiset henkilöt ovat jo olleet karanteenissa. Tartunnan saaneet on asetettu eristyksiin.
Tällä hetkellä karanteeniin asetettuja altistuneita Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on noin 370.
Rajoituksia ja varotoimenpiteitä
Uusien tartuntojen välttämiseksi Järvi-Pohjanmaan alueella on ryhdytty moniin varotoimenpiteisiin ja päätetty rajoituksista, jotka ovat voimassa 6. joulukuutta saakka.
Pandemiajohtoryhmä on antanut vahvan suosituksen joukkueurheilun ja joukkueurheilun kilpailutoiminnan tauottamisesta. Samoin suositellaan, ettei yli 20 hengen kokoontumisia järjestetä sisä- eikä ulkotiloissa, ja että yli 15-vuotiaat käyttävät maskia myös harrastustoiminnassa.
Järvi-Pohjanmaan kaikkiin tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköihin sekä intervalliosastolle on annettu erittäin vahva suositus, että niissä ei vierailla muiden kuin saattohoidossa olevien asukkaiden luona. Samoin suositus on, että akuuttiosastolla ei vierailla.
Koronatilanteen takia kaikki Alajärven ja Vimpelin esi- ja perusopetuksen yksiköt ja oppilaat siirtyivät etäopetukseen maanantaista 23. marraskuuta alkaen. Lukiot siirtyivät Alajärvellä ja Vimpelissä etäopetukseen koko lukukauden lopuksi jo perjantaina 20. marraskuuta.
Kiitosta alajärveläisille
Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen kiittelee alajärveläisiä vastuullisesta suhtautumisesta annettuihin suosituksiin ja päätettyihin rajoituksiin.
– Kun tuolla liikkuu, niin näkee, että maskisuositustakin noudatetaan tunnollisesti, sanoo Koivunen.
Koivunen on luottavainen, että alueella selvitään äkkiä pahentuneesta koronatilanteesta. Käänne parempaan on jo näkyvissä, Koivunen arvioi.
Kaupunginjohtaja antaa tunnustusta myös terveydenhuollon työntekijöille, jotka ovat joutuneet viime päivinä joustamaan. Työvuoroja on pidennetty ja lomia siirretty, jotta väki on saatu riittämään.
– Toistaiseksi kapasiteetti on riittänyt, vaikka myös sote-henkilöstöä on karanteenissa. Juuri tänään aamulla tilannetta arvioitiin, kertoo Koivunen.
Lue myös:
Korona leviää Järvi-Pohjanmaalla – maanantaina lisää tartuntoja ja altistu
Alajärvi ja Vimpeli siirtävät peruskoulut etäopetukseen, karanteenissa jo 300 altistunutta – eteläpohjalaiskuntien koronatilanne pahenee yhä
Artikkelia korjattu 29.11. klo 11.32: Korjattu kuvatekstiin, että lähihoitajat ovat ottaneet , eivät tehneet, koronatestejä.