Koronavirusepidemia on pahentunut Suomessa viime viikkoina. Monessa maakunnassa on siirrytty epidemian toiseen vaiheeseen eli kiihtymisvaiheeseen.

Etelä-Karjalassa ollaan edelleen epidemian perustasolla, mutta maakunnassa on ilmennyt viime viikkoina uusia tartuntoja lähes päivittäin. Koronaepidemia painaa maakunnan taloutta alas. Kaikkea liiketoimintaa se ei kuitenkaan ole lannistanut.

Varsinkin kaupan alalla uskalletaan tehdä vielä uusia investointeja. Siitä hyvänä esimerkkinä toimii Imatran Mansikkalaan ensi keväänä avattava Motonet-tavaratalo.

Kotoilubuumi näkyy asiakkaissa

Motonetin toimitusjohtaja Toni Stigzeliuksen mukaan koronaepidemia on kohdellut yritystä suhteellisen suopeasti. Siksi laajentaminen Imatralle on pandemiasta huolimatta mahdollista.

– Selkeästi Suomessa on vietetty enemmän aikaa oman perheen kanssa, omalla mökillä tai autoillen tai matkustaen. Se on ollut meille selkeesti positiivinen asia, mikä näkyy tiettyjen kategorioiden myynnissä.

Stigzelius uskoo, että kotoilubuumi ja innostus kotimaisiin harrastuksiin jatkuu tulevaisuudessakin.

– Uusi vene, auto tai kesämökki on monivuotinen harrastus, jonka parissa vietetään aikaa pidempään.

Uusi myymälä tuo reilusti uusia työpaikkoja kaupunkiin. Motonet-tavarataloon palkataan noin 25 työntekijää.

Korona ei ole vähentänyt kysyntää

Motonet-ketju avaa uuden liikkeensä Prisman yhteyteen Mansikkalaan. Etelä-Karjalan osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Riikolan mukaan asiakkaat ovat jo ehtineet toivoa tällaista palvelua Imatralle.

Motonet vie Prisman omasta myyntipinta-alasta viidesosan, mutta Riikolan mukaan valikoimaa ei tarvitse karsia.

– Kysyntä ei ole hävinnyt mihinkään, mutta pystymme sijoittamaan koko valikoiman pienempään tilaan. Se on muutenkin tehokkampaa.

Riikolan mukaan koko Etelä-Karjalassa eletään nyt koronan takia erittäin haastavia aikoja. Koronavirus vaikuttaa rajusti etenkin maakunnan matkailu- ja ravintolatoimintaan.

– Venäjän rajaliikenteen rajoitukset koskevat koko maakuntaa ja se vaikuttaa myös vähittäiskauppaan. Kyllä me tästä kuitenkin selviämme. Uskon, että rajaliikenne palautuu normaaliksi jossain vaiheessa.

Miehet Motonettiin, naiset vaatekaupoille

Uuden liikkeeen tulo lisää entisestään Mansikkalan alueen vetovoimaa Imatran Koskenpartaan keskustan kustannuksella. Jo ennestään hiljentynyt Koskenpartaan keskusta kärvistelee koronan tuomassa asiakaskadossa.

– Kesällä meni oikein hyvin, nyt syksyn tullen liikenne keskustassa hiljenee. Ilmiö on valitettavasti tuttu monesta muusta kaupungista, asiakkaat kerääntyvät ostoskeskuksiin ja keskustan kivijalkakaupoissa käy vähemmän ihmisiä, toteaa Imatran kaupunkikeskusta ry Imitsin toiminnanjohtaja Mervi Leinonen.

Leinonen on kuitenkin loppujen lopuksi hyvillään uuden liikkeen avautumisesta paikkakunnalle.

– Nyt ei tarvitse lähteä Lappeenrantaan ostamaan autotarvikkeita. Ja se säteilee keskustaankin, miehet menevät Motonettiin ja naiset keskustaan vaikka vaatekaupoille.