Uuraisten koulukeskuksessa 33 yhdeksäsluokkalaista sekä 6 koulun henkilökuntaan kuuluvaa on asetettu karanteeniin mahdollisen korona-altistuksen vuoksi.

Uuraisten kunnan mukaan koronatartunta on todettu ysiluokan oppilaalla.

Vielä perjantaina 20. marraskuuta Uuraisten kunta arvioi tiedotteessaan, että karanteeni koskisi 19 oppilasta ja 5 henkilökunnan jäsentä.

Mahdolliset altistumiset ovat tapahtuneet perjantaina 13. marraskuuta ja 20. marraskuuta.

Osa karanteeneista päättyy 23. marraskuuta ja osa jatkuu 30. marraskuuta asti.

Karanteeni koskee vain niitä oppilaita, jotka ovat voineet terveydenhuoltoviranomaisen arvion mukaan altistua virukselle. Näiden oppilaiden huoltajiin ollaan yhteydessä terveydenhuollosta mahdollisimman pian ja kerrotaan lisäohjeita.

Karanteenissa olevien opetus jatkuu etäopetuksena ja koulu toimittaa oppilaille ohjeet etäopetusjärjestelyistä.

Karanteenissa oleville opiskelijoille voi hakea kouluruokaa (uurainen.fi) koulukeskuksen keittiön takaovesta päivittäin kello 14-15 välisenä aikana.

Kouluruuan hakemisesta pitää ilmoittaa etukäteen koulukeskuksen keittiöön.