Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä linjasi kokouksessaan maanantaina, että laaja julkisia sisätiloja koskeva maskisuositus jatkuu tammikuun 15. päivään asti (jyvaskyla.fi).
Jyväskylässä on todettu Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan maanantaina yhdeksän uutta koronavirustartuntaa.
Viikottaisten koronatartuntojen määrä on kääntynyt Jyväskylässä kasvuun. Viime viikolla tartuntoja todettiin 48. Viikolla 46 niitä ilmeni 22.
Aiempina viikkoina koronatartuntojen lukumäärä oli Jyväskylässä laskussa: viikolla 45 tartuntoja todettiin 13 kappaletta.
Tilastojen nousun taustalla on kaupungin mukaan kaksi laajempaa vapaa-ajan vietossa aiheutunutta tartuntarypästä. Tartuntoja on ilmennyt eniten 16-25-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Lisäksi tartuntoja on saatu muualle Suomeen tai ulkomaille tehdyillä matkoilla.
– Tartuntojen alkuperä voidaan vielä selvittää jäljityksessämme kohtuullisen hyvin, mutta huolestuttaviakin piirteitä on. Tartunnat ovat yli tuplaantuneet viikossa ja jos sama tahti jatkuu, tartuntojen alkuperä on vaarassa kadota. Tämän jälkeen emme pysty enää asettamaan oikeita ihmisiä karanteeniin ja riski tartuntojen hallitsemattomasta leviämisestä kasvaa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kuvaa.
Poikkeusolojen johtoryhmässä nostettiin esille myös väestön käytöksessä tapahtunut hienoinen muutos parin rauhallisemman viikon aikana.
– Maskien määrä näyttää valitettavasti kaupoissa hieman vähentyneen ja laajojakin yksityisiä tilaisuuksia on järjestetty turvallisuusohjeista välittämättä. Fakta on kuitenkin edelleen, että tartunnat leviävät herkästi ja kuten tilastoista näkee, muutokset voivat olla nopeita, kaupunginjohtaja Timo Koivisto muistuttaa.
Koivisto vetoaa jyväskyläläisiin, että nämä jaksaisivat noudattaa ohjeita vielä muutamia kuukausia ennen rokotteiden tuloa.
– Pidetään turvavälejä, muistetaan hyvä käsihygienia ja pysytään sairaana kotona sekä hakeudutaan matalalla kynnyksellä koronatesteihin, Koivisto kertaa voimassa olevaa ohjeistusta.
Kaupunki suosittelee myös vahvasti, ettei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä tammikuun puoleen väliin mennessä Jyväskylässä. Yksityistilaisuuksia ovat kaikki yksityisluonteiset tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia. Esimerkkejä yksityisistä tilaisuuksista ovat syntymäpäiväjuhlat ja yksityiset illanvietot.
Uusien koronatapausten määrä ja ilmaantuvuus Suomessa ovat nousussa. Tartuntoja todetaan tällä hetkellä niin paljon, että epidemiatilanne voi heikentyä nopeasti koko maassa. Valtakunnallisesti 55 prosenttia jäljitetyistä tartunnoista saatiin samassa taloudessa asuvilta.