Tampereen Hervannassa kahden koulun oppilaat siirtyvät etäopetukseen koronan takia huomisesta alkaen. Kyse on Etelä-Hervannan koulusta ja Ahvenisjärven Pohjois-Hervannan toimipisteestä. Molemmat ovat yhtenäiskouluja.
Koulut ovat suljettuna viikon. Päätöksen teki tartuntatautiviranomainen. Näin suuria etäopetus- tai karanteenimääräyksiä ei ole tänä syksynä Pirkanmaalla nähty, vaikka oppilaitosaltistumisia on ollut paljon.
Tampereen kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä kertoo, että kyse on noin 1 400 oppilaasta. Järvelän mukaan kaupunki laatii parhaillaan asiasta tiedotetta välitettäväksi perheisiin.
Järvelän mukaan kyse ei ole tautiryppäästä, mutta yksittäisinä esiintyvät tartunnat halutaan hallintaan.
– Ei ole paniikkia eikä suurta määrää tartuntoja, mutta jotta tilanne saataisiin mahdollisimman ripeästi hallintaan koulut pistetään kiinni viikoksi, Järvelä sanoo.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.
Sosiaalisia kontakteja vältettävä myös vapaa-ajalla
Kristiina Järvelä kertoo, että tämänhetkisen tiedon mukaan tartunnat eivät ole koulussa levinneitä.
– Nyt on vahva suositus, että ihmiset välttävät sosiaalisia kontakteja myös vapaa-ajalla.
Tampereen kaupunki tiedotti illalla mahdollisesta altistumisesta Hervannan Kupolin nuorisokeskuksessa.
Nuorisokeskuksessa oleskelleet henkilöt ovat saattaneet altistua koronavirustartunnalle 11. ja 12. marraskuuta.
– Kaikkia tuona aikana Kupolin nuorisokeskuksessa oleskelleita henkilöitä kehotetaan varovaisuuteen ja muistutetaan, että mikäli ilmaantuu infektio-oireita on syytä pysytellä kotona ja hankkiutua koronavirustestiin, tiedotteessa sanotaan.
Kaupunki antaa myös ohjeita, jos oireita ilmaantuu.
Lue myös:Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä