LONTOO Britannian pääministerin Boris Johnsonin piti olla viime joulukuun vaalivoiton jälkeen turvassa.

Vajaa vuosi sitten pidettyjen parlamenttivaalien tuloksena oli suurin konservatiivipuolueen enemmistö vuosikymmeniin.

Suuri osa kommentaattoreista piti selvänä sitä, että Johnsonin valtakausi on turvattu – jopa useammaksi kuin yhdeksi parlamenttikaudeksi. Britannian EU-eropäätöksen siivittämä Johnson piirsi poliittisen kartan uusiksi saamalla tuen myös Pohjois-Englannin perinteisillä työväenpuolueen alueilla.

Murskavoittoa on kuitenkin seurannut romahdus.

59 prosenttia kansasta katsoo nyt, että Johnson suoriutuu pääministerin tehtävistään huonosti. Syynä on ennen kaikkea epäluottamus koronakriisin hoitoon.

Britannian koronauhrien määrä nousi viime viikolla yli 50 000 kuolleeseen ensimmäisenä maana Euroopassa.

Skotlannin itsenäisyysliike hyötyy kompuroinnista

Britannian pohjoisosissa tilanne on päinvastainen. Aluehallituksen johtajan Nicola Sturgeonin kannatusluvut ovat huippulukemissa.

Skotlannin kansa katsoo itsenäisyyttä ajavan ensimmäisen ministerin onnistuneen Englantia paremmin viruksen torjunnassa.

Koronalukujen ero väestöön suhteutettuna ei ole valtava, mutta epäilemättä tunne onnistumisesta kasvattaa luottamusta siihen, että Skotlanti pärjää omillaan.

Samalla Skotlannin väestö on kääntynyt kannattamaan itsenäistymistä Britanniasta ennennäkemättömällä tavalla. Mielipidemittaus toisensa perään näyttää nyt enemmistöä itsenäistymisen kannattajille.

Sturgeon on äärimmäisen taitava poliitikko – mutta suurin syy itsenäisyyden suosioon on kuitenkin brexit.

Valtaosa skoteista kannatti EU-jäsenyyttä, mutta nyt Boris Johnson on ajamassa Britanniaa kohti hyvin jyrkkää, jopa kauppasopimuksetonta eroa.

Tunne siitä, että Englannin poliitikot eivät ota Skotlantia huomioon, on kasvanut kasvamistaan, ja Johnsonin puheet ovat lisänneet bensaa liekkeihin.

Johnson kuvaili tällä viikolla Skotlannin autonomiaa "katastrofiksi". Se vahvisti entisestään tunnetta Skotlantia kohtaan välinpitämättömästä tai jopa vihamielisestä konservatiivipuolueesta.

Johnsonilla vielä aikaa, mutta ennusmerkit huonot

Historiankirjojen rooli Britannian hajoamisen aiheuttaneena pääministerinä on nyt Boris Johnsonille todellinen uhka, ja toinen kausi pääministerinä näyttää kaukaiselta haaveelta.

Tuoreessa tutkimuksessa oppositiossa oleva työväenpuolue rynnisti Johnsonin konservatiivien edelle.

Kompuroinnista huolimatta Johnsonilla on kuitenkin vielä pelivaraa vuoden takaisen vaalivoiton jäljiltä.

Hän voi yrittää hurmata kansansa uudestaan koronakriisin väistyttyä ja torpata Skotlannin itsenäistymishankkeet toivoen mielipideilmaston muuttumista.

Ennusmerkit eivät Johnsonin kannalta kuitenkaan ole hyvät.

Hänen idolinsa Winston Churchill nousi historialliseksi johtajaksi ja kansallissankariksi toisen maailmansodan kriisissä, mutta koronakriisi on ajanut Johnsonin suosion syöksyyn.

"Hyvän sään pääministerin" roolia ei Johnsonille ole nyt tarjolla.

Koronakriisin väistyttyäkin luvassa on ankaraa puhuria Skotlannin ylämailta.

Lue lisää:

Eurooppa-kirje: Britannian Johnsonille tuli kiire osoittaa olevansa erilainen kuin Trump – Euroopan karnevaalit ja joulutorit on peruttu

"Valmistaudumme nyt sopimuksettomaan EU-eroon" – Britannian sävy kovenee brexitin loppusuoralla, mitä vielä on edessä?

Kirjeenvaihtajalta: EU päätti katsoa Britannian Brexit-kortin – bluffaako BoJo?