Sodankylän kunta purkaa osittain koronaepidemian takia päätettyjä rajoitustoimia ja suosituksia. Syynä epidemian rauhoittuminen.
Kunnan mukaan paikkakunnalla kolme viikkoa sitten alkaneen koronaepidemian tartuntaketju on saatu lähes tukahdutettua. Sodankylässä on todettuja tartuntoja 56. Viimeksi kuluneen 1,5 viikon aikana kunnan alueella todetut uudet tartunnat liittyvät aikaisempiin, tiedossa olleisiin perhealtistuksiin tai ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikkö Nutukkaaseen
Sodankylän kunnan johtoryhmä päätti rajoitusten höllentämisestä torstaina. Johtoryhmän mukaan Sodankylä on palannut koronaepidemian kiihtymisvaiheesta perustasolle.
Rajoituksia ja suosituksia puretaan 23. marraskuuta alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että kouluilla palataan lähiopetukseen, harrastus- ja järjestötoiminta saa jatkua tietyin rajoituksin ja yksityistilaisuuksien henkilömääräsuositus päättyy.
Pitäkää maskeja, välttäkää vierailua sote-yksiköissä
Sodankylän kunta suosittelee edelleen muun muassa kasvomaskien käyttöä julkisissa sisätiloissa, joissa turvaväliä ei voida pitää. Toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa suositellaan kasvomaskin käyttöä syyslukukauden loppuun saakka.
Lisäksi kunta suosittelee, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä vierailla 15. joulukuuta saakka. Nutukkaan Tiuhta- ja Peski-osastojen täysi vierailukielto jatkuu toistaiseksi
Myös matkustamista kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleville alueille suositellaan vältettäväksi 15. joulukuuta saakka. Suositus sisältää harrastuksiin liittyvät turnaukset ja muut tapahtumat, mutta ei välttämättömiä työmatkoja
Aiemmin päätetyt rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 22. marraskuuta eli ensi sunnuntaihin saakka.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.