Korona kurittaa sisäpelijoukkueita, mutta esimerkiksi naisten lentopalloliigassa pelaava Kuusamo on tästä poikkeus.
Ensinnäkin joukkueella on vahvat sponsorit.
– Meillä on talous jopa todella hyvässä kunnossa tällä hetkellä. Tästä suuret kiitokset kaikille meidän pääsponsoreille ja pienemmille sponsoreille, sanoo seuran puheenjohtaja Tarmo Ronkainen.
Ronkaisen mukaan uusiakin toiminnan sponsoreita on nyt saatu. Seura on hankkinut viimeisten kuukausien aikana lisätuloja myös vapaaehtoistyöllä.
Liiganaisten taustajoukot nimittäin kuljettavat Kuusamon terveyskeskuksesta koronanäytteitä viikoittain Ouluun jatkotutkimuksiin. Ja siitä joukkue kuittaa kauden aikana tuhansien eurojen tulot.
Kuusamon kotiotteluissa on käynyt pieni kato syksyn aikana verrattuna viime vuoteen, mutta vahvan talouden vuoksi katsojien väheneminen ei ole Tarmo Ronkaisen mukaan Kuusamolle katastrofi.
– Lipputulot meillä yleensä vastaavat noin 15–18 prosenttia budjetista. Tavoitteena on saada ennen kevätpelejä 10 000–15 000 euroa lisää rahaa, joko sponsoreilla tai talkootyöllä.
Mutta synkkiä pilviäkin on taivaalla. Osa liigaseuroista on taloudellisesti erittäin kovilla ja ajasta selvitään vain, jos lippuja maksavat ihmiset uskaltavat tulla otteluihin.
Lentopalloliitosta kuitenkin muistutetaan että ottelukatsomoissa on turvallista, kun turvaohjeita noudatetaan.
Lue myös:
Kuusamon naislentopalloilijat saivat Tuomas Alatalon taas valmentajakseen – "Uskon mahdollisuuksiimme taistella kärkisijoista"
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.