Iäkkäille tarkoitetun digiopastuksen tarjonta on kasvamassa, mutta kaikki eivät löydä opastusten pariin.
Osasyynä on koronavirus. Yksi monista opastuksen tarjoajista on Eläkkeensaajien Keskusliitto.
Etäopastus on uusi toimintamuoto ja ollut käytössä noin puoli vuotta. Kymmenkunnalla Verkosta virtaa -toiminnan etäopastajalla on ollut alle sata opastusta tänä vuonna huhtikuun ja marraskuun välillä. Viime vuonna kaikilla noin 150 opastajalla henkilökohtaisia lähiopastuksia oli noin 5 500 eri puolilla Suomea.
Turussa opastuksia järjestetään muun muassa Lehmusvalkaman ja Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksissa.
– Tänä vuonna opastuksia tulee olemaan selvästi vähemmän. Sekä vertaisopastajat että opastettavat ovat ikäihmisiä, ja useat kuuluvat riskiryhmään. Vertaisopastajat eivät halua nyt antaa lähiopastuksia eivätkä kyllä opastettavatkaan halua korona-aikaan paljoa opastuksiin mennä. Tämä on täysin ymmärrettävä tilanne, kertoo järjestösuunnittelija Juha Viitanen Eläkkeensaajien Keskusliitosta.
Joillakin paikkakunnilla lähiopastukset käynnistyivät syksyllä, mutta monella paikkakunnalla halutaan vielä odottaa parempia aikoja.
Etätukea nettipankkiin ja laiteongelmiin
Etäopastajat ovat kirjanneet Verkosta virtaa -toiminnassa yhteyttä ottaneiden pulmia talteen.
Etäopastusraporteissa näkyvät muun muassa ongelmat nettipankin kanssa, avunpyyntö päivitysten tekemiseen tai salasanojen vaihtamiseen. Lisäksi erilaisten laitteiden kanssa on ongelmia.
Etäopastusta voi saada muun muassa puhelimitse, sähköpostitse, WhatsAppilla ja etäyhteysohjelmilla.
Kaikkiin tilanteisiin etäopastus ei sovi. Jos etäopastukseen tarvitaan esimerkiksi yhteydenotto etäopastusohjelman avulla, avuntarvitsijan pitää jonkin verran osata käyttää laitetta.
– Esimerkiksi muutaman minulle soittaneen olen joutunut ohjaamaan lähiopastuksiin sitten, kun ne taas alkavat, kertoo järjestösuunnittelija Juha Viitanen.
Korona-aikana apua vaikka reseptien uusimiseen
Eläkkeensaajien Keskusliiton Verkosta Virtaa -toiminnassa yli 65-vuotiaita henkilöitä, jotka eivät aikaisemmin ole käyttäneet tietokoneita, opastetaan tietokoneiden, tietoverkon ja sähköisten palvelujen käytössä.
Opastajana toimii koulutettu vertaisopastaja, joka tekee opastuksen vapaaehtoistyönä. Verkosta virtaa -toiminta tarjoaa vapaaehtoisille vertaisopastajille maksuttomat koulutukset ja tukea vapaaehtoistyöhön.
Verkosta virtaa -toiminnassa on huomattu, että korona-aika on lisännyt opastuksen tarvetta. Ikäihmiset ovat joutuneet olemaan paljon kotona, ja yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin onnistuu turvallisesti erilaisten ohjelmien avulla esimerkiksi Skypessä tai WhatsApp-viestien avulla.
Järjestösuunnittelija Juha Viitanen neuvoo, että myös viranomaisasiointia on korona-aikana hyvä hoitaa kotoa käsin. Siihenkin kaivataan apua esimerkiksi reseptin uusimiseen Omakannassa.
Hän painottaa, että ketään ei voi kuitenkaan pakottaa digimaailmaan.
Laitepulmat askarruttavat lähiopastuksessa
Digiopastaja Matti Sarviranta antaa Turussa lähiopastusta ja pitää nettikerhoa yhdessä Juhani Pörtforsin kanssa.
Lehmusvalkaman hyvinvointikeskuksen lähiopastushetkeen oli tällä kertaa saapunut naisia, joilla oli kysymyksiä omista laitehankinnoistaan. Lisäksi apua kaivattiin vanhan valokuvan kopioimisessa.
– Laitteita ei kannata pelätä. Kannustan kaikkia tekemään digiloikan. Laitteiden puhdistaminen, eli turhien materiaalien kuten kuvien poistaminen on tärkeää tehdä säännöllisesti. Kuvia ei kannata pitää puhelimessa. Miten pilvestä otetaan kuvia, sekin kiinnostaa, kertoo Sarviranta.
Operaattorit saattavat myydä sellaisia juttuja ikäihmisille, joita tämä ei tarvitse. Esimerkiksi SIM-kortin tablettiin, vaikka kotona on jo laajakaista. Tästäkin Sarviranta varoittelee.
– Tämä on oikein hienoa toimintaa. Olemme käyneet läpi pikkujuttuja. Jotkut asiat jäävät korvien väliin ja jotkut eivät, joten pitää tulla uudelleen, kertoo Manja Metsävirta.
– Se on hyvä, että täällä ei ole tyhmiä kysymyksiä ja saa henkilökohtaista apua. Monen into laantuu, jos tulee olo, että etkö tuotakaan käsitä, kertoo Marja-Liisa Salonen.
Nettikerhossa mukana kansanedustaja
Koronakeväänä Matti Sarvirannan ja Juhani Pörtforsin nettikerho kokoontui etänä jopa kaksi kertaa viikossa.
Digiopastaja Matti Sarviranta kertoo, että nettikerho syntyi juuri koronakevään vuoksi. He hoksasivat, että iäkkäät tarvitsevat apua kotonaan. Sarvirannalla on opastukseen rauhallinen ote.
– Olemme harjoitelleet muutaman henkilön kanssa jo edellisenä päivänä, miten yhteys otetaan, kertoo Sarviranta ja neuvoo nettikerhoon osallistuvia, kuinka mikrofoni ja kamera laitetaan päälle.
Tällä kertaa mukana on turkulainen kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta. Aluksi kukin vuorollaan kertoo omat kuulumisensa ja terveisensä kansanedustajalle.
Yksi kerhon jäsenistä kiittää influenssarokotusten sujuvuutta, mutta toisella on huonoja kokemuksia terveyspalveluista. Turun kaupungin terveysasemien ajanvarausnumero on pahasti ruuhkautunut ja soittoa joutuu odottamaan pitkään.
– Kiitos näistä terveisistä. Vien ne perille, kun osallistun tänään kaupunginvaltuuston kokoukseen. Valtuustokin kokoontuu etänä, kertoo Eloranta.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella perjantaihin 20.11. kello 23.00 asti.