Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt, että Kanta-Hämeessä terveysturvallisuusohjeita on noudatettava yli 50 hengen tilaisuuksissa. Aiemmin raja oli 20 henkeä.
Avi kertoo tiedotteessaan, että Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella rajoituksia voidaan lieventää, koska maakunnan tautitilanne on rauhoittumassa ja palaamassa perustasolle kiihtymisvaiheesta. Arvio on tehty aiempien viikkojen lukujen perusteella. Tuoreiden tietojen valossa Kanta-Hämeen koronatilanne on kuitenkin yhä kiihtymisvaiheessa.
Koska epidemiatilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti, kunnat voivat tautitilanteen niin edellyttäessä määrätä tiukempia kokoontumisrajoituksia alueelleen.
Päivitetty 19.11.2020 klo 13.44: Täsmennetty maakunnan koronatilanteen pysymistä yhä kiihtymisvaiheessa. Avin tiedotteessa arvioitiin aiempien viikkojen lukujen perusteella maakunnan olevan palaamassa perustasolle.