Vuoden ajan lääketieteen ammattilaiset ympäri maailmaa ovat julkaisseet liukuhihnalta artikkeleja ymmärtääkseen Wuhanista levinneen vitsauksen rakennetta ja toimintatapaa, löytääkseen keinoja sen suitsemiseksi.
Yhtä lailla ovat näyttöpäätteillään ahkeroineet julkisuuden henkilöt, puhuvat päät sun muut valtakunnanviisaat, jotka ovat jokaista lääketieteellistä artikkelia kohden julkaisseet satoja tuhansia näkemyksiä taudista, sen syistä ja seurauksista aina kolumneista kirjoihin ja sosiaalisen median päivityksiin.
Meille mullekaikkihetinyt-aikakauden kasvateille tämä vuosi onkin tarjonnut mahdollisuuden poikkeukselliseen itsetutkiskeluun, kun muuta mahdollisuutta ei ole ollut. Odotamme vain kärsivällisesti lääkettä, joka taltuttaisi taudin. Ei siis mikään ihme, että oman kaikukammion hiljaisuudessa mielipiteitä pulpahtelee pintaan silloinkin, kun olisi parasta vain katsella takkatulta tai miettiä syntyjä syviä.
Siispä pahoittelut Hanna Nohynek, Asko Järvinen, Mika Salminen, Olli Vapalahti ja muut eturivin pandemiaekspertit, jotka eittämättä ehtivät elämänsä aikana unohtaa koronaviruksesta enemmän kuin muut tulevat siitä yhdessä oppimaan: hyppään tässä kuuluisalle riville 13 muiden kokemus-ei-asiantuntijoiden joukkoon esittämään havaintojani.
Kollegani, ystäväni ja mentorini Robert Petersenin muinaista sanontaa mukaillakseni: Arvoisa suomalainen urheiluväki, hyvät seuratoimijat! Menkää peilin eteen, nostakaa oikea kätenne vasemmalle olkapäällenne, taputtakaa sitä kolme kertaa ja sanokaa itselle: ”Well done!”
Eurooppalaisessa perspektiivissä olemme mestareita
Kun lukemattomat suomalaiset alat – erityisesti yksityisellä sektorilla, jonne valtion laina-automaatti ei mannaansa jaa – ovat sinnitelleet elinaikamme suurimman kriisin kourissa, ovat suomalaiset urheiluseurat urakoineet öitä myöten ja työtä pelkäämättä pohtiessaan, miten he voivat ylläpitää jäsenilleen mahdollisimman turvallisia olosuhteita, joissa liikkua, urheilla ja harrastaa.
Seurat ovat laatineet turvallisuusohjeita ja -protokollia, ennaltaehkäisseet altistumisia, katkoneet tartuntaketjuja ja väsymättömällä aikataulujen ruoppaamisella pitäneet harrastajat jumppasaleilla, muovimatoilla ja uimahallien altaissa.
Esimerkkinä: kun jokunen päivä sitten kouvolalaisessa juniorien jääkiekkojoukkueessa ilmeni koronavirustapaus, KooKoo tavoitti alta aikayksikön kaikki altistuneet niin, että Kymsoten oli seuran esityön ansiosta vaivatonta määrätä asianomaiset karanteeniin.
Arvoisat seuratoimijat! Koska muut eivät ymmärrä teitä kehua, kehukaa itseänne! Siihen teillä on täysi oikeutus.
Se, että yhteiskuntamme toimii kriisinkin keskellä niin hyvin kuin se on tänä syksynä toiminut, ei olisi ollut mahdollista ilman paljon parjattua kolmatta sektoria, joka on viimeistään nyt osoittanut kauan epäilyksen alaisena pidetyn, mutta ylivoimaiseksi osoittautuneen elinvoimaisuutensa.
Nykypäivän suomalaisen liikunnan peruskivi muurattiin 1970-luvulla, jolloin harrastustoiminta ulkoistettiin kokonaan kolmannelle sektorille. Tämä oli siinä ajassa kannattavaa, koska muutoksen myötä kansalaisyhteiskunta saatiin rakentamaan yhteiskunnallista hyvinvointia.
Seuratoiminta muurasi kansalaisten mieliin vuosikymmenten kuluessa kurinalaisuuden, toisten huomioon ottamisen ja yhteisten pelisääntöjen noudattamisen kaltaisia hyveitä, jotka kerran opittuna eivät hälvene. Eurooppalaisessa perspektiivissä olemme juuri nyt tämän alan ylivoimaisia mestareita.
Seurat ovat osoittaneet kyvykkyytensä
Murroksen seuraava vaihe koitti 1990-luvulla, jolloin liikunnalle ja harrastamiselle syntyi kokonainen oma toimialansa, jolle kertyi vähitellen riittävästi pääomaa harrastustoiminnan ammattimaistamiseksi. Samaan aikaan lamahallituksessa tehtiin kohtalokkain mahdollinen toimenpide, kun liikuntatuntien määrää koulussa vähennettiin.
Lopulta päädyimme nykytilanteeseen, jossa ne, joilla on varaa, harrastavat enemmän ja paremmin kuin koskaan samalla, kun ylivoimaisen suuri enemmistö kansalaisista hikoilee tunnin kerran tai kaksi viikossa, jos sitäkään – ja tuloksena on kansakuntaa vavisuttava liikuntapommi, joka on jo tähän mennessä maksanut kansakunnalle faktisesti enemmän kuin koko kirottu pandemiavuosi.
Asiantuntijuutta kolmas sektori ei voi korvata. Huipulle pyrkivän urheilijan kannalta valmennuksen ja liikunnan ammattimaistuminen on ensisijaisen tärkeää. Kuitenkin samalla jokaista huippu-urheilijaksi haluavaa kohti on kymmenen tuhatta tavallista suomalaista, jotka tahtovat ennen kaikkea osallistua mielekkääseen matalan kynnyksen harrastustoimintaan kohtuullisin kustannuksin.
Kesä ja syksy ovat opettaneet, että meillä on tähän perustuksiltaan kestävä, terve ja toimiva järjestelmä, joka kulkee kitkatta myös vaikeimmissa kuviteltavissa olevissa olosuhteissa.
Vaikka vaatimattomuus on suomalainen perihyve, on seuratoimijoiden turha piilottaa nyt päitä puskaan ja todeta, että eihän tässä mitään, tämmöistä arkeahan tämä on. Seuroilla on tämän koettelemuksen myötä kaikki syy kehua itseään ja toimintaansa. Seurat ovat osoittaneet kyvykkyytensä, elinvoimansa ja tarpeellisuutensa.
Parhaassa tapauksessa koronapandemian opetukset voivatkin synnyttää suomalaisen liikunta- ja harrastustoiminnan renessanssin. Antakaa siis sanan kiiriä ja viidakkorummun paukkua. Ehkä jonain päivänä muutama valtiollinen mannaryyni löytää tiensä myös tälle sektorille.
Henrik Dettmann on Suomen miesten koripallomaajoukkueen päävalmentaja ja Radio Suomessa maanantaisin kuultavan Urheiluhullut-ohjelman vakiovieras. Kuuntele Urheiluhullut Yle Areenasta.
Lue myös:
Henrik Dettmannin kolumni: Kaikilla pitäisi olla varaa syödä hyvin, mutta einesmössö on terveellistä ruokaa halvempaa – nyt tarvitaan samoja keinoja kuin tupakoinnin kitkemisessä
Henrik Dettmannin kolumni: Jos hiljennämme urheilijat nyt, diktaattorit voittavat – ja se olisi urheilun loppu
Henrik Dettmannin kolumni: Sananvapautta ja ihmisoikeuksia yli markkinavoimien – muutos on johdettava oikeilla arvoilla
Henrik Dettmannin kolumni: Mikä yhdistää Dennis Rodmania ja Sinikka Sokkaa? Vastaus kertoo kaiken siitä, mitä absoluuttiselle huipulle yltämiseen vaaditaan