Ristijärven Pyry sai SM-hiihtojen järjestämiseen niin sanottua koronatukea opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Ensimmäisellä hakukierroksella seura jäi ilman tukea.

Tukea tulee 25 000 euroa ja se vastaa suunnilleen Hiihtoliiton perimää järjestämismaksua. Kisat tullaan näillä näkymin hiihtämään ilman yleisöä maalikuussa 2021. Kaikkiaan pääsylipputuloa arvioitiin kertyvän noin 30 000 euroa.

Kisojen varainhankinnasta vastaava Pekka Mikkonen sanoo yleisön puuttumisen olevan taloudellisesti iso asia, mutta ei katastrofi. Kisaorganisaation taloudessa tuntuvat vielä tänä vuonna viime tipassa perutut SM-kisat.

– Ensimmäisellä yrittämällä haettiin isompaa summaa. Nyt hakemuksessa painotettiin sitä, miten paljon tässä tapahtumassa tehdään talkoita, Mikkonen kertoo.

Alunperin tukea ei tullut, koska seuralla ei ole palkattua työntekijää. Kuitenkin kisat ovat koko Kainuun hiihtoväen yhteisponnistus, talkoolaisia on mukana vajaat 400.

Mikkonen muistuttaa, että myös kisan järjestämiskulut pienenevät, kun ei yleisöä tule paikan päälle. Koko kisojen budjetti on reilut 100 000 euroa.

– Tosissaan tehdään kisoja, parempi järjestää ilman yleisöä, kuin ei ollenkaan

Kilpailunjohtaja Arto Tolonen pitää tukisummaa tärkeänä.

– Katsotaan mitä maailman meno tuo tullessaan, mutta siitä lähdetään, että keväällä hiihdetään, Tolonen summaa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.