Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) ei ole kirjannut viimeisen vuorokauden aikana Keski-Suomessa yhtään uutta koronavirustartuntaa.

Koko maassa uusia tapauksia on todettu keskiviikkona 18. marraskuuta 288.

Tapausten päivittyminen tartuntatautirekisteriin saattaa kestää useita päiviä. Jyväskylässä uusia tartuntoja ilmeni viikonloppuna kymmenen ja eilen THL kertoi Jyväskylän neljästä uudesta tartunnassa.

Kaikkiaan THL on rekisteröinyt Keski-Suomessa tähän mennessä 689 koronatartuntaa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että Keski-Suomessa sairaalahoitoa ovat syksyn mittaan tarvinneet yksittäiset koronapotilaat. Palonevan mukaan koronaviruksen seurauksena on Keski-Suomessa menehtynyt tähän mennessä kolme henkilöä.

Keskussairaala normaalitoiminnassa, rokotteista keskustellaan

Keski-Suomen keskussairaala toimii toistaiseksi normaalisti ja noudattaa koronavarotoimia, mutta esimerkiksi toimenpiteitä ei koronan vuoksi tarvitse nyt lykätä.

Suomessa rokotusasiantuntijaryhmältä odotetaan tänään linjauksia siitä, missä järjestyksessä suomalaiset tulisi rokottaa koronavirusta vastaan. Ryhmä keskusteli eilisessä kokouksessaan asiasta, mutta vaikeni kokouksen annista.

Ryhmän ei kuitenkaan ole mahdollista vielä tässä vaiheessa tehdä yksityiskohtaisia linjauksia rokotusjärjestyksestä, sillä rokotettakaan ei ole vielä käytettävissä.

Suomi on kiinnostunut useammastakin rokotteesta, joita parhaillaan kehitellään. Eri asiantuntijat ovat arvioineet, että ensimmäiset rokotteet voitaisiin saada Suomeen alkuvuodesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan kolmeksi vuodeksi kerrallaan asettama työryhmä perustuu tartuntatautilakiin. Rokotusasiantuntijaryhmä seuraa rokotealan kehitystä sekä tukee THL:ää ja sosiaali- ja terveysministeriötä (STM) kansallisen rokotusohjelman sisällön suunnittelussa ja päätösten valmistelussa. Päätöksiä rokotusjärjestyksestä saadaan vielä odottaa, sillä ryhmän näkemys menee jatkokäsittelyyn THL:ään ja STM:ään.

Paloneva pitää tärkeänä, että keskustelua koronavirusrokotteesta ja rokotusjärjestyksestä käydään jo nyt, vaikka rokotteen suhteen moni asia on vielä täysin auki.

Rokotussuunnitelmat vielä tekemättä

Konkreettisia suunnitelmia rokottamisesta ei Keski-Suomessakaan vielä ole. Paloneva kertoo, että mikäli tehokas rokote saadaan ja se auttaa yhteiskunnan avaamisessa, niin rokotusten järjestämiseen suunnataan riittävästi resursseja.

Jo tehtyjen kartoitusten perusteella Keski-Suomessa on esimerkiksi hyvä kylmäsäilytyskapasiteetti mahdollisesti todella matalaa säilytyslämpötilaa vaativalle rokotteelle.

– Hyvä, että keskustelua rokotusjärjestyksestä käydään hyvissä ajoin, että toimintaperiaatteet olisi linjattu, kun rokote saadaan jakeluun. Yhtälössä on vielä monta liikkuvaa osaa. Rokotteiden määrästä riippuu paljon, ketkä rokotetaan ensin ja miten rajallisella rokotemäärällä saadaan suurin mahdollinen yhteiskunnallinen hyöty. On ollut puhetta, että painotetaan riskiryhmäläisiä, mutta ensivaiheessa määrä ei tule kaikille heillekään ehkä riittämään. Mehän ei tiedetä kuinka hyvin rokote suojaa taudin leviämiseltä. Rokotteen jakelun kannalta on myös paljon auki olevia asioita, sekin tapahtuuko rokottaminen keskitetysti vai jaetaanko sitä terveyskeskuksissa, toteaa Paloneva.

Rokotteeseen liittyvien epäluulojen ja pelkojen suhteen Paloneva toivoo keskusteluun suhteellisuudentajua.

– Vaikka sikainfluenssarokotteesta saatu narkolepsia on ikävä, niin sen ilmaantuvuus oli todella pientä koronan tappavuuteen verrattuna. Suhteellisuudentajua tarvitaan arvioitaessa koronarokotteen haittavaikutusriskiä ja sillä torjuttavaa kuolemanriskiä.

Tilanne nyt hyvä, mutta voi muuttua nopeasti

Keski-Suomessa koronavirusepidemia on pysynyt pitkään perustasolla. Vain Jyväskylä on käynyt kiihtymisvaiheen kynnyksellä. Johtajaylilääkäri muistuttaa, ettei koronaa ole voitettu.

– Suomi on ilmaantuvuudessa nyt lintukoto muuhun Eurooppaan verrattuna. Kaikkien täytyy kuitenkin edelleen pitää mielessä perusasiat: turvavälit, käsihygienia ja maskit alueellisten suositusten mukaan. Jos on oireita, niin testeihin pitää hakeutua. Minunkin tietooni on tullut ajattelematonta tai vastuutonta käyttäytymistä eli on oltu oireilevana liikkeellä ja tartutettu suuri määrä muita.

Suomen koronaluvut näyttävät toistaiseksi maltillisilta, mutta vastuullisuus kysyy Palonevan sanoin koronakestävyyttä.

– Voi olla, että viikon päästä tilanne on taas erilainen. Korona on opettanut yllätyksellisyytensä eli tilanne voi muuttua äkisti.