Pirkanmaan koronatilanne on edelleen kiihtymisvaiheessa, kertoo tiistaina kokoontunut pandemiaohjausryhmä.

Kahden viikon ilmaantuvuus on kuitenkin laskenut viime viikosta. Pirkanmaalla on nyt 20,9 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Uusia tartuntoja todettiin Pirkanmaalla viikolla 46 yhteensä 66. Tartunnan lähde jäi nyt joka kolmannessa eli 22 tapauksessa tuntemattomaksi.

Koska yhä useampi tartunnan lähde jää mysteeriksi, suositellaan maskin käyttöä.

– Tuntemattomien tartuntalähteiden vuoksi on perusteltua käyttää maskia laajamittaisesti turvavälien lisäksi myös Pirkanmaalla. Maskia kannattaa käyttää myös sekä busseissa että takseissa, toteaa pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Viime aikoina tartuntoja on ollut esimerkiksi Tampereen seudun ammattiopistossa. Siellä maskisuosituksia on osassa toimipisteitä.

Viime viikon tapauksista 15 tuli perhepiiristä, viisi tapausta kahdesta eri oppilaitoksesta ja neljä ystävän tapaamisesta. Neljä tapausta tuli neljältä eri työpaikalta, kolme sosiaali- ja terveydenhuollosta ja loput kolme yksittäisistä lähteistä. Ulkomailta tuli kaikkiaan kymmenen tartuntaa.

Ikääntyneiden koronatartuntojen osuus on selvästi kasvanut alkusyksystä. Myös sairaalahoitoa saaneiden määrä on kasvanut koko TAYSin erityisvastuualueella. Pandemiaryhmä muistuttaa, että kasvomaski suojaa myös perhepiirissä ikäihmisiä tavattaessa.