Tampereen seudun ammattiopistossa on havaittu syksyllä useita koronatartuntoja ja altistumisia.

Aamupäivällä kerrottiin tartunnasta Ajokinkujan toimipisteessä. Taysin Infektioyksikkö selvittää altistuneita, joihin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Altistuneet asetetaan kymmenen päivän karanteeniin.

Myös Ajokinkujan toimipisteeseen astuu voimaan kahden viikon ajaksi Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän linjauksen mukaisesti maskinkäyttösuositus oppilaitoksen tiloissa. Maskin käyttöä suositellaan myös joukkoliikenteessä.

Ajokinkujan toimipisteen vahtimestareilta on saatavissa kasvomaskeja opiskelijoille, joilla ei ole omaa maskia mukana.

Iltapäivällä Tredu kertoi, että myös Santalahden yksikössä on havaittu tartunta. Koulun mukaan 17 opiskelijaa ja yksi opettaja on joutunut karanteeniin.

Viimeksi maanantaina kerrottiin, että Tampereen seudun ammattiopiston Tredun opiskelijoita ja opettajia on asetettu karanteeniin koronatartunnalle altistumisen takia.

Koronatartunta todettiin sekä Tredun Hepolamminkadun että Santalahdentien toimipisteissä.

Hepolamminkadulla tartunnalle on altistunut arviolta parikymmentä opiskelijaa ja neljä opettajaa. Heidät on asetettu karanteeniin.

Santalahdentiellä karanteenissa on 17 opiskelijaa ja kolme henkilökunnan jäsentä.

TAYSin infektioyksikön mukaan Tredun tartunnoista yksikään ei ole peräisin koulusta vaan vapaa-ajalta. Esimerkiksi Santalahdentiellä oli eilisen aikana jaettu 1 600 maskia niille, joilla sellaista ei ollut itsellä ollut.

Lue lisää:

Tampereen seudun ammattiopiston kahdessa toimipisteessä altistumisia koronalle

Ammattioppilaitos Tredussa Tampereella kaksi koronatartuntaa: maskisuositus voimaan, 25 karanteeniin – tartunta myös Ylöjärven toimipisteessä

Tredussa koronatartunta Kangasalan yksikössä