Yhdysvaltain presidentinvaalit voittanut demokraattien Joe Biden ja hänen tuleva varapresidenttinsä, senaattori Kamala Harris kertoivat illalla Suomen aikaa Delawaressa suunnitelmistaan maan talouden elvyttämiseksi koronakriisin laukaisemasta taantumasta.

Biden sanoi, että kongressin molempien huoneiden pitäisi yhdistää voimansa ja hyväksyä uusi elvytyspaketti koronaviruskriisin hoitamiseksi.

Biden puhui ennen tiedotustilaisuutta ammattiliittojen ja suuryritysten johtajien kanssa. Hänen mukaansa nämä ovat samaa mieltä uuden apupaketin pikaisesta tarpeesta.

– Kun saamme viruksen suitsittua ja annettua taloudellista apua työläisille ja yrityksille, voimme alkaa jälleenrakentaa taloutta paremmaksi kuin ennen, Biden sanoi.

Biden sanoi, että varakkaiden ja suuryhtiöiden pitää maksaa veroissa oma osuutensa. Biden myös lupasi, että Yhdysvaltoihin säädetään 15 dollarin eli noin 13 euron suuruinen minimipalkka tunnilta.

Tulevalta presidentiltä kysyttiin myös hänen kantaansa siihen, miten Donald Trumpin haluttomuus yhteistyöhön Bidenin tulevan hallinnon kanssa vaikuttaa taisteluun koronapandemiaa vastaan.

– Ihmisiä kuolee enemmän, mikäli emme tee yhteistyötä. Jos joudumme odottamaan tammikuun 20. päivään saakka aloittaaksemme suunnittelun, olemme yli puolitoista kuukautta jäljessä, Biden totesi.

Biden kertoi kuitenkin olevansa toiveikas sen suhteen, että presidentti on "hieman valveutuneempi" ennen tammikuun 20. päivää, kun valta Valkoisessa talossa vaihtuu.

Istuva presidentti ei ole edelleenkään tunnustanut vaalitappiotaan.

– Minä voitin vaalit! Trump kirjoitti jälleen maanantaina Twitter-tilillään.

Presidenttikausien välinen vallanvaihto on iso operaatio Yhdysvalloissa. Siksi vallanvaihto aloitetaan yleensä heti, kun voittaja on selvillä. Operaatiolle on varattu tänä vuonna yli kahdeksan miljoonaa euroa, mutta näitä rahoja ei ole toistaiseksi vapautettu käyttöön.

Lue myös:

Kirjeenvaihtajalta: Kärttääkö Trump vapaudu vankilasta -korttia vai mitä tämä oikein on? – presidentti on aloittanut oudon pelin

Trump ei päästä Bidenia valmistelemaan valtakauttaan – viivästys voi heikentää Yhdysvaltain turvallisuutta

Miljoonia työpaikkoja kadonnut

Taloustilanne on Yhdysvalloissa hankala: koronatartunnat ovat olleet nousussa ja talouden toipuminen koronataantumasta on hidastunut. Yhdysvaltain taloudessa on edelleen 10 miljoonaa työpaikkaa vähemmän kuin ennen koronan laukaisemaa kriisiä.

Toisaalta myönteiset uutiset kahden koronarokotteen testauksista ovat nostattaneet tunnelmia markkinoilla.

Pandemian kuriin saaminen on talouden kannalta kiireinen kysymys. Bidenin on päätettävä jo ennen presidentiksi nousemistaan ensi tammikuussa, yrittääkö hän suostutella demokraatit ja republikaanit jonkinlaisen uuden elvytyspaketin taakse vielä ennen vuoden loppua.

Senaatin hallinta ratkaisee paljon

Biden on jo aiemmin luvannut muun muassa kiristää suurituloisten verotusta, suitsia talouden epätasa-arvoisuutta ja investoida muun muassa infrastruktuurihankkeisiin.

Lupausten läpimeno riippuu paljolti siitä, jääkö senaatti edelleen republikaanienemmistöiseksi.

Georgiassa äänestetään vielä kahdesta senaattorinpaikasta tammikuussa. Jos republikaanit pitävät enemmistönsä senaatissa, Bidenin on hyvin vaikea edistää talousagendaansa.

Ennen puhetta Biden piti puhelinkonferenssin ammattiliittojohtajien ja teknologia-, vähittäismyynti- ja autoalan yhtiöiden johtajien kanssa.

Keskusteluun osallistuivat autonvalmistaja General Motorsin pääjohtaja Mary Barra, ohjelmistoyhtiö Microsoftin Satya Nadella, vähittäiskauppaketjun Targetin Brian Cornell ja vaateyhtiö Gapin Sonia Syngal.

Ammattiyhdistyspuolelta keskusteluun osallistuivat muun muassa suurimman ammattiliittojen yhteenliittymän AFL-CIO:n puheenjohtaja Richard Trumka ja muun muassa suurten palvelualojen ja autoteollisuuden liittojen johtajat.

– Edessämme on paljon ongelmia, Biden sanoi keskustelun osanottajille uutistoimisto Reutersin mukaan.

– Tämä vaatii meidän kaikkien yhteistyötä.

Lisää aiheesta:

Valitsijat vahvistivat Joe Bidenin presidentiksi – Yle seurasi USA:n vaalisyksyä