Koronaepidemia jatkaa Vantaan kurittamista myös ensi vuonna ja kaupunki joutuu tasapainottamaan talouttaan noin 40 miljoonalla eurolla. Lähtökohtana on, että henkilöstöä ei irtisanota eikä lomauteta.
Vantaan valtuusto teki päätöksen ensi vuoden budjetista kokouksessaan maanantaina.
Kaupunginjohtajan pohjaesitykseen (Vantaan kaupunki) tuli lukuisia muutoksia jo kaupunginhallituksen käsittelyssä. Muun muassa kotihoidontuen kuntalisän eli Vantaa-lisän poistaminen kumottiin, mutta valtuusto päätti, että sitä leikataan 55 eurolla kuukaudessa. Leikkaus astuu voimaan huhtikuusta alkaen.
– Erityisen huojentuneita olemme siitä, että kotihoidontuen kuntalisän poistaminen saatiin tiukoissa neuvotteluissa peruttua. Pitäviä taloudellisia perusteluja sen poistamiselle emme ole saaneet missään valmistelun vaiheessa, totesi vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Anniina Kostilainen illan ryhmäpuheenvuorossaan.
Myös Helsinki heikensi kotihoidontukea omassa ensi vuoden budjetissaan, mikä merkitsee Mannerheimin Lastensuojeluliton johtava asiantuntijan mukaan lisää rahahuolia lapsiperheille.
Vantaa-lisän heikkeneminen ja kiinteistöverojen osittainen korotus olivat kompromissi
Vantaalle sijoittuu paljon aloja, jotka ovat ottaneet kovan iskun koronan vuoksi kuten lentokentän ympäristöön keskittyvät yritykset. Tämä heijastuu myös kaupungin talouteen.
Vantaa pyrkii ensi vuonna hankkimaan lisätuloja muun muassa korottamalla osaa kiinteistöveroista ja myymällä omaisuuttaan. Vakituisen asumisen kiinteistöveron korottaminen torpattiin neuvotteluissa, mutta muut kiinteistöverot nousevat ensi vuonna.
Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Minna Räsäsen mukaan maanantaina valtuuston käsittelyssä ollut talousarvioratkaisu ei syntynyt helposti.
– Se, että kiinteistöihin liittyvä verotus muuttuu ja kuntalisän euromäärät pienenevät on huomioitava, että ne ovat kompromisseja ja valikoituneita keinoja, joilla talouden isoa kuvaa pyritään hoitamaan, Räsänen lausui omassa ryhmäpuheenvuorossaan.
– Haetaan mahdotonta ja saadaan se, mikä on mahdollista. Onneksi kaikkein synkin leikkauslinja torjuttiin, totesi puolestaan vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Antero Eerola omassa puheessaan.
Myös kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sakari Rokkanen kuvaili kotihoidontuen leikkaamista kompromissiksi, jolla turvataan sekä varhaiskasvatuksen ryhmäkoot, että kotona lapsiaan hoitavien lisätuen säilyminen.
Vantaan talous 2021
Keskusta puolestaan vastusti tuen heikentämistä.
– Lapsiperheisiin rajusti kohdistuvaa kotihoidontuen kuntalisän leikkaamista ei voi perustella säästötoimena. Tutkimusten mukaan kotihoidontuen taso vaikuttaa siihen, miten pitkään perhe hoitaa lastaan kotona kotihoidontuella, sanoi valtuustoryhmän puheenjohtaja Jussi Vähäkangas.
Kymmenen uutta päiväkotia ja kauan odotettu Elmo rakenteille
Vantaa kasvaa edelleen voimakkaasti, joka tuo paineita investointeihin. Kaupungin lainamäärää varaudutaan kasvattamaan 68 miljoonalla, jotta kaupungin 147 miljoonan euron investoinnit kyetään rahoittamaan.
Ensi vuonna rakenteilla on peräti kymmenen päiväkotia, joista uusia rakennushankkeita ovat Lauhatien, Länsimäen, Koivukylän ja Patotien päiväkodit.
Uudis- ja korjausrakentamiseen on budjetoitu noin 74 miljoonaa euroa, sisäilmakorjauksiin viisi miljoonaa ja muihin pienempiin korjaushankkeisiin noin yhdeksän miljoonaa euroa. Korjaushankkeita toteutetaan tai aloitetaan muun muassa Martinlaakson uimahallilla, Lehtikuusen, Jokiniemen, Kilterin ja Leppäkorven kouluilla.
Etenkin Tikkurilan, Aviapoliksen ja Myyrmäen keskustoissa rakentamisen ennustetaan jatkuvan viime vuosien tapaan voimakkaana.
Pitkään odotetun Elmon urheilupuiston esirakentamisen on myös määrä alkaa ensi vuonna. Tähtäimenä on uimahallin käyttöönottoon vuonna 2024.
Vantaan ratikan suunnittelua jatketaan ja siihen on varattu 6 miljoonaa euroa. Vantaa on esittänyt EU:n elpymisrahoituksen hakua useammalle eri hankkeelle.
Lue myös:
Lentokenttäkaupunki Vantaan talous syöksyy – kaupunginjohtaja vertaa tilannetta jo 90-luvun lamaan ja huutaa valtiota apuun
"Pahimmassa tapauksessa Finnair on vasta alkua ja Vantaan talous romahtaa samalla", sanoo kaupunginjohtaja – Vantaa sittenkin yhä kiihtymisvaiheessa, leviämisvaiheen kriteereistä täyttyy vain osa
Kärsivälle Vantaalle vaihteeksi hyviä uutisia: iso logistiikkakeskus nousee lentoaseman tuntumaan – mutta riittääkö se pelastamaan kaupunkia?
10 000 ihmisen työpaikat ovat vaarassa lentoaseman läheisyydessä, arvioi Vantaan kaupunginjohtaja – Finnairin joukkoirtisanomisille kootaan tukipakettia