Kouvolan jääkiekkoseura KooKoon U14-joukkueessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa.
Viime viikon torstaina kerrottiin, että kymmeniä junioripelaajia on altistunut koronatartunnalle. Kymsote ohjasi karanteeniin yhteensä noin 40 junioripelaajaa ja joukkueen kanssa toimivaa aikuista.
Nyt Kymsote kertoo, että tietoon on tullut neljä jatkotartuntaa. Tartunnat tulivat ilmi, kun kaikille altistuneille järjestettiin viikonloppuna joukkotestaus. Kymsoten mukaan vain yhdellä tartunnan saaneista oli ollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sopivia oireita.
Altistuneiden karanteenia on päätetty pidentää sunnuntaihin 22. marraskuuta saakka. Infektiotautien ylilääkäri Risto Pietikäinen kertoo Kymsoten tiedotteessa pitävänsä mahdollisena, että koronavirustartuntoja tulee ilmi vielä lisää.
Koronavirukselle altistuneet pelaajat ovat noin 13-vuotiaita. He ovat Kouvolassa useissa eri kouluissa.
Kouvolan yhteiskoulussa, Mansikkamäen koulussa ja Urheilupuiston koulussa on vastikään todettu korona-altistuksia. Kymsoten mukaan useimmat koulualtistumiset ovat yhteydessä KooKoon U14-joukkueen tartuntaketjuun.
Koulualtistumisten takia on ohjattu karanteeniin 80 ihmistä.
Viikonvaihteessa 13 uutta tartuntaa
Kymenlaaksossa todettiin viikonloppuna yhteensä 13 uutta koronavirustartuntaa.
Sote-kuntayhtymä Kymsoten tilastojen mukaan lauantaina todettiin kuusi ja sunnuntaina seitsemän uutta tartuntaa. Sairaalahoidossa on Kymsoten mukaan yksi koronaviruspotilas.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa