Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, syyttävä sormi osoitti sosiaalisen median palveluja.
Puhuttiin "some-kuplista", jotka olivat ohjanneet samanmieliset yhteen – ja ulkomaisista trollitehtaista, jotka syöttivät noihin kupliin valheita.
Neljä vuotta sitten Facebook, Twitter, Google ja kumppanit eivät tehneet juuri mitään estääkseen disinformaation levitystä. Vuoden 2020 vaaleissa moni asia on toisin.
Kun presidentti Trump julistaa vaalien olevan huijausta, Twitter liittää hänän viestiensä perään kirkaanpunaisen ilmoituksen: “Tämä väite vaalihuijauksesta on kiistanalainen.”
Twitter on lisännyt vastaavan varoituksen lukuisiin muihinkin presidentin viesteihin.
Facebook on puolestaan piilottanut valheellisia viestejä ja sulkenut disinformaatiota levittäviä keskusteluryhmiä. Se on myös poistanut presidentin kannanottoja, joiden mukaan korona on "vaarattomampi kuin influenssa".
Tänä vuonna somejättiläiset ryhtyivät faktantarkistajiksi.
Toisille tämä on tervetullut merkki siitä, että yhtiöt ottavat vakavasti roolinsa yhteiskunnallisina mielipiteenmuokkaajina. Monelle presidentti Trumpin kannattajalle tällainen sensuuri on kuitenkin pahimmanlaatuista sananvapauden rajoittamista.
New York Times kertoo, että miljoonat yhdysvaltalaiset ovat vaalipäivän jälkeen löytäneet uuden turvasataman vaihtoehtoisista sosiaalisen median palveluista.
Vaihtoehtoinen some kasvaa kohisten
Yhdysvaltain konservatiivit ovat jo pitkään moittineet teknologiajättien pelaavan demokraattipuolueen pussiin. Republikaanisenaattorit grillasivat Facebookia, Googlea ja Twitteriä aiheesta viimeksi lokakuussa.
Totta onkin, että republikaaninen puolue ei ole noiden yhtiöiden kotiseudulla korkeassa kurssissa.
Presidentinvaaleissa Joe Biden vei noin kolme neljäsosaa Kalifornian äänistä – San Franciscon ympäristössä vielä paljon suuremman osan.
Maksuyhtiö Paypalin perustaja Peter Thiel on Guardian-lehden mukaan Trumpin ainut kannattaja koko Piilaaksossa.
Tähän asti Piilakson demokraattien kehittämät internet-palvelut ovat kuitenkin kelvanneet myös konservatiiveille. Monen mitta on kuitenkin nyt täyttynyt.
Koomikko Corey Adamin, radiopersoona Mark Levinin ja tv-ankkuri Maria Bartiromon kaltaiset julkkiset ovat New York Timesin mukaan hylkäämässä suuret some-alustat ja suosittelevat samaa seuraajilleen.
Vaihtoehtoiset some-alustat ovat saaneet miljoonia uusia käyttäjiä.
Seuraavassa joukko suosiotaan kasvattavia vaihtoehtoisia somepalveluja. Lisänä on tieto sovelluksen sijoituksesta Applen yhdysvaltalaisessa sovelluskaupassa (Lähde: AppAnnie.com).
Todettakoon, että näyttöä vaalihuijauksista ei ole löydetty.
Sirpaloituuko some?
Nouseeko näistä joku haastamaan liian liberaaleina pidettyjä some-jättejä?
Kaatuuko konservatiivinen Fox-uutiskanava siihen, että Trump-mieliset löytävät kodin jostain vielä konservatiivisemmasta internet-osoitteesta?
Sovellukset ja palvelut näyttävät yhä olevan reippaassa kasvussa, vaikka vauhti onkin hieman hyytynyt.
New York Timesin artikkelissa Pohjois-Carolinan yliopiston Shannon McGregor ei usko, että vaihtoehtoisten some-palveluiden suosion räjähdysmäinen kasvu olisi pysyvää.
– Jos palveluissa ei ole ketään ketä vastaan väitellä – ei kaikkialla läsnäolevia journalisteja tai mediaa, johon reagoida – kuinka kauan se voi kestää?
Samaa mieltä on Tampereen yliopiston professori Pekka Isotalus.
– Samalla tavalla ajattelevien keskustelu on tiettyyn rajaan asti palkitsevaa ja siitä saa tukea mielipiteilleen ja viesteilleen. Mutta jos halutaan saada laajempaa vaikutusta aikaan, se ei toimi, Isotalus sanoo.
Toisin sanoen, Trump-mielisten ja oikean laidan konservatiivien on jatkossakin jalkauduttava perinteisiin some-palveluihin uusia kannattajia löytääkseen.
– Toisaalta, jos esimerkiksi perinteinen media ryhtyy seuraamaan aktiivisesti näitä palveluja ja nostaa sieltä erilaisia kohu-uutisia, se voi ohjata yhteiskunnallista keskustelua, Isotalus huomauttaa.
Uusia somepalveluja syntyy ja kuolee nopeaan tahtiin, useimmat tekevät niin jälkiä jättämättä. Esimerkiksi TikTok ja Snapchat onnistuivat murtautumaan suuren yleisön tietoisuuteen, koska ne esittelivät yleisölle aivan uusia toimintoja ja uusia tapoja kommunikoida.
Tällä kertaa vaihtoehdot ovat enemmän ideologisia kuin toiminnallisia.
Isotaluksen mukaan on mahdotonta arvata, mistä seuraava sosiaalisen median jättiläinen nousee.
– Se tapahtuu kuitenkin yleensä aina niin, että se uusi tulee nykyisten rinnalle – ei niiden tilalle, hän sanoo.
Korjaus 14.11. Artikkelissa luki aiemmin, että Trump piti konavirusta vaarattomampana kuin flunssaa. Hän todennäköisesti tarkoitti kuitenkin influenssaa. Molemmista käytetään arkikielessä samaa sanaa "flu".