Kun Joe Bidenin valinta presidentiksi varmistui viikko sitten, Michiganissa asuva Caitlin Boron oli selaamassa kännykällään reseptejä ja puoliso Kyle Boron pelasi tietokoneellaan.

– Ryntäsin Kylen huoneeseen ja kerroin hänelle. Hän innostui heti uutisesta ja kertoi siitä pelin kautta työkaverilleen, Caitlin kertoo.

Myös Kylen mielestä Bidenin voitto oli loistojuttu – mutta ei hän tosin peliä keskeyttänyt.

Molemmat olivat seuranneet tuloslaskentaa aluksi tiiviisti, mutta kun lopputulos viivästyi, kiinnostus ehti herpaantua.

Boronien suhde nytkähti eteenpäin vuosi sitten automatkalla Appalakkien vuoristossa Etelä-Carolinassa.

Kyle oli suunnitellut kaiken valmiiksi ja ajoi Caitlinin kukkulan huipulle ihastelemaan maisemia.

Caitlin kuitenkin kärsi matkapahoinvoinnista ja halusi nopeasti takaisin alas.

– Hän oli niin huonolla tuulella. Mietin, että kannattaako tätä edes yrittää, Kyle Boron muistelee Ylelle puhelinhaastattelussa.

Caitlin teki lähtöä, kun Kyle kaivoi taskustaan sormuksen ja kosi Caitlinia.

– Polvistuin ja sanoin hänelle, että haluan elää loppuelämäni yhdessä sinun kanssasi, Kyle kertoo.

Myönteinen vastaus ei vaatinut miettimisaikaa. Monroen pikkukaupungissa asuvat 25-vuotiaat nuoret olivat tunteneet toisensa jo pitkään. He seurustelivat ensimmäisen kerran jo 13-vuotiaina yläkoulussa. Oli aika virallistaa suhde.

Tällä viikolla pariskunta palasi Appalakeille samoihin vuoristomaisemiin, ja nyt perjantaina he lupasivat rakastaa toisiaan elämänsä loppuun asti.

Kyle, otatko Caitlinin lailliseksi vaimoksesi? Lupaatko tukea häntä täysin ja rakastaa häntä ehdoitta elämänne loppuun asti?

Vihkivalan sanat kirjoitti Caitlinin isä, joka myös toimitti vihkiseremonian Appalakkien rinteillä Jones Gapin luonnonpuistossa sijaitsevassa juhlakappelissa.

Yksi avioliiton tärkeimmistä rakennuspalikoista varsinkin Caitlinille on yhteinen maailmankatsomus.

Nykyisin se sisältää Yhdysvalloissa myös puoluekannan – eli kumpaa puoluetta puolisot äänestävät. Demokraattien ja republikaanien kannattajat elävät kuin omissa maailmoissaan, kahdessa eri todellisuudessa.

Tutkimusten mukaan eri puoluekantaa edustavien väliset avioliitot ovat Yhdysvalloissa viime vuosina vähentyneet.

Demokraattien kannattajat ovat valikoivampia kuin republikaanit. Demokraateista yli kaksi kolmasosaa ei edes harkitsisi aloittavansa suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka äänesti Trumpia presidentiksi.

Kylen mukaan nykyisin ei enää edes kuule pariskunnista, jotka naimisiin mennessään kannattaisivat eri puolueita. Erimielisyydet ovat niin syviä ja periaatteellisia.

– Monet kiistakysymykset ovat mielestäni ihmisoikeuskysymyksiä ja moraalisia valintoja, eivätkä vain poliittisia valintoja, Caitlin sanoo Ylen puhelinhaastattelussa.

Caitlinin mielestä esimerkiksi homoliittojen hyväksyminen, turvapaikkaa hakevien perheiden pitäminen yhdessä ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, joista hän ei voisi edes harkita tinkivänsä.

– Jos puoliso olisi niistä eri mieltä, se olisi riidanaihe suhteessa, Caitlin uskoo.

Caitlinin mielestä myös edullinen terveydenhoito ja koulutus ovat asioita, joihin kaikilla ihmisillä pitäisi olla pääsy. Hän tietää, että monet amerikkalaiset ovat asiasta eri mieltä.

– Toivon, että Biden uudistaisi terveydenhoitoa. Pystymme kyllä molemmat maksamaan sairausvakuutuksesta, mutta vakuutus on kallis ja huono, Caitlin sanoo.

Pariskunnan onneksi Kyle onkin samoilla linjoilla. Muiden demokraattista puoluetta kannattavien tavoin hän uskoo, että veroilla rakennetaan yhteistä hyvää.

– Uskon ja toivon, että kun rikkaita aletaan verottaa enemmän, siitä on paljon apua, Kyle sanoo.

Pariskunta on mielipiteineen kotikonnuillaan nyt vähemmistössä.

He asuvat vuokralla pienessä valkoisessa puutalossa Monroen laitamilla, lähellä Erie-järven rantaa.

Piirikuntaan kuuluu Monroen kaupungin lisäksi paljon konservatiivista maaseutua, jossa äänestäjät ovat iäkkäämpiä ja valkoisempia kuin Yhdysvaltain väestö keskimäärin.

Kyle Boron huomauttaa, että koulutustaso alueella on alhainen, ja Monroessa asuu paljon maataloustyöntekijöitä.

– Heille Trump vain hokee, että Amerikka on suuri, Kyle sanoo.

Ja se näyttää tehoavan. Täällä reilu enemmistö äänestäjistä olisi antanut Donald Trumpille jatkokauden.

Yle on seurannut vaalivuonna aivan erityisesti Monroen piirikuntaa, koska sitä on pidetty hyvänä poliittisena sääennusteena – minne tuuli kääntyy Monroessa, sinne se kääntyy myös koko suuressa liittovaltiossa.

Yhdysvalloissa on vaalien jälkeen kuitenkin havahduttu siihen, että moni aiemmin tiennäyttäjänä pidetty piirikunta ei enää ennakoinut näiden vaalien lopputulosta.

Monroen piirikunta Michiganissa on edeltävissä vaaleissa äänestänyt aina voittajaa: kahdesti Barack Obamaa ja neljä vuotta sitten Donald Trumpia.

Vuonna 2016 Trump voitti Monroen reilusti, mutta koko Michiganin valitsijat vain noin 10 000 äänellä.

Michigan on tunnettu vaa'ankieliosavaltio, joka muiden ruostevyöhykkeen vanhojen teollisuusalueiden kanssa usein ratkaisee Yhdysvaltain vaalien voittajan.

Tällä kertaa Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania siirtyivät republikaaniehdokkaan riveistä takaisin demokraattien ehdokkaan tukijoiksi.

Monroe kuitenkin jumittui Trumpin taakse. Taika rikkoutui, eikä piirikunta enää ennusta koko maan mielenliikkeitä.

Kuin Amerikka pienoiskoossa

Yle seuraa Yhdysvaltain vaalivuonna erityisen tarkkaan Monroen pikkukaupunkia, koska se on kuin Amerikka pienoiskoossa. Lue toimittaja Mika Mäkeläisen aikaisemmat jutut täältä.

Vaikka koko Michiganissa Biden voitti selvästi, Monroen kaupungissa on nyt enemmän pettyneitä kuin iloisia äänestäjiä. Pikkupaikkakunnalla kaikkien on silti opittava tulemaan toimeen keskenään.

Paikallislehti Monroe Newsin toimittajana työskentelevä Caitlin ja rautakaupan autonkuljettajana työskentelevä Kyle tapaavat työssään jatkuvasti republikaaneja. Heidän kanssaan ei kannata ryhtyä puhumaan politiikasta, ettei mene väittelyksi.

– Trumpin kannattajilla tuntuu olevan tarve kertoa mielipiteensä. En kuitenkaan ala haastaa riitaa, vaan annan asian olla, Kyle kertoo asiakkaistaan.

Monroessa ollaan amerikkalaisen mittapuun mukaan kuitenkin hiukan jäyhiä ja pidättyväisiä. Kaupunkilaiset eivät ole kokoontuneet sen paremmin juhlimaan Bidenin voittoa kuin puolustamaan Trumpin vaaliprotesteja.

Sosiaalisessa mediassa tunteet sen sijaan käyvät kuumina. Monroe Newsin postausten kommentointi kääntyy herkästi kiivaaksi mittelöksi.

Myös lehden mielipidesivuille on jo vuoden ajan tulvinut kantaaottavia kirjoituksia presidentti Trumpin puolesta ja häntä vastaan, Caitlin kertoo.

Vaikka presidentistä voidaan olla tulisesti eri mieltä, paikallispolitiikka ei aina merkitse kansan jakautumista kahteen kilpailevaan leiriin.

Vaalipäivänä amerikkalaiset äänestivät myös useista oman osavaltionsa asioista.

Tänä vuonna vaalien yhteydessä järjestettiin kansanäänestyksiä 32 osavaltiossa.

Esimerkiksi Arizonan, Etelä-Dakotan, Montanan ja New Jerseyn asukkaat äänestivät marihuanan viihdekäytön hyväksymisestä – ja kaikissa lakiehdotus hyväksyttiin selvällä enemmistöllä.

Michiganissa äänestäjät puolestaan hyväksyivät muutoksia osavaltion ylläpitämien puistojen rahoitukseen sekä tiukensivat osavaltion perustuslaissa määriteltyä yksityisyyden suojaa.

Vastedes poliisi tarvitsee kotietsintäluvan päästäkseen tutkimaan epäiltyjen sähköistä dataa ja esimerkiksi kännykkää.

Lisäksi piirikunnittain tai jopa sitä pienemmillä alueilla vaaleihin ympätään muitakin valintoja.

Michiganissa Monroen piirikunnan asukkailta kysyttiin, pitäisikö paikallisen ammattikorkeakoulun remontti rahoittaa lisäverolla.

Vaikka republikaanien kannattajat yleensä vastustavat veronkorotuksia julkisten hankkeiden rahoittamiseksi, tämän menoerän monroelaiset hyväksyivät ylivoimaisesti.

Rahat hankitaan kiinteistöverolla. Se on Yhdysvalloissa monin verroin kovempi rasite kuin Suomessa, koska kiinteistöjen verotusarvo on lähes sama kuin niiden markkina-arvo.

Esimerkiksi Monroessa vanhan omakotitalon käypä arvo on keskimäärin 150 000 euron hujakoilla. Sellaisen talon omistajalle lankeaa Monroessa yli 2 000 euron kiinteistövero vuosittain.

Ammattikorkeakoulun kohennus on jo aiemmin tuonut verotaakkaan lisää vajaan kympin kuukaudessa. Tuoreimmissa vaaleissa lisäveroa päätettiin jatkaa.

Vielä tuplasti suurempi lovi kukkaroon syntyy jatkossa katujen korjauksesta.

Vaalipäivänä enemmistö Monroen äänestäjistä hyväksyi kiinteistöveroon 0,2 prosenttiyksikön korotuksen, joka on tarkoitus käyttää vain katujen ja jalkakäytävien kohennukseen.

Tiet Monroessa ja koko Michiganin osavaltiossa ovat päässeet kehnoon kuntoon, eikä niiden parantaminen ole kiinni puoluevalinnoista.

– Ihmiset haluavat tiet kuntoon olivat he sitten demokraatteja tai republikaaneja, Kyle arvioi.

Maantien monttuihin ajavat kaikki. Vaalipäivän paikalliset ja hyvin konkreettisia asioita koskevat kansanäänestykset muistuttavat siitä, että ihmisten huolet ovat usein yhteisiä.

Caitlin ja Kyle joutuivat suunnittelemaan häitään uusiksi poikkeuksellisen vuoden takia.

Ensin häävieraiden määrä piti laskea parista sadasta 30:een koronapandemian takia.

Myös vaalien läheisyys aiheutti pariskunnalle murheita.

Kylen vanhemmat ovat republikaaneja, mutta hän ei ole halunnut puhua vanhempiensa kanssa politiikasta.

Ennen hääjuhlaa Kyle kertoi toivovansa, että vieraat ymmärtävät keskittyä hauskanpitoon ja jättää poliittisen paasauksen sikseen.

Caitlinin äiti puolestaan varta vasten evästi tästä vieraita. Viesti meni perille, eikä hääjuhlassa sorruttu puhumaan politiikasta.

Pandemiavuosi ja Trumpin presidenttiys ovat monien demokraattien mielestä olleet tuplavitsaus, johon verrattuna tulevaisuus tuskin voisi pahemmaksi muuttua.

– Vuosi 2020 on ollut tunteiden tasolla melkoista vuoristorataa, Kyle toteaa.

Hän toivoo, että Bidenin aikana poliittinen vastakkainasettelu lientyisi.

– Toivon, että tulevaisuudessa ihmiset voivat taas mennä naimisiin keskenään, vaikka äänestäisivät eri puolueita, Kyle sanoo.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 17. marraskuuta kello 22 asti.

Lue myös:

Päivittyvä seuranta USA:n vaalien jälkipelistä

Voiko Trumpista tulla vielä USA:n presidentti hyvien juristien avulla? Lyhyet vastaukset siitä, mitä vaalit hävinnyt presidentti voi seuraavaksi tehdä