Ylioppilasjuhlia vietetään kouluilla pääosin perinteiseen tapaan 4. joulukuuta. Toteutus riippuu koronatilanteesta.
Yle kysyi Suomen isoimmista kaupungeista, millaisia suunnitelmia niissä on ylioppilasjuhlien varalle. Vastaukset saatiin Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Kuopiosta, Oulusta ja Rovaniemeltä.
Kaikissa kaupungeissa ylioppilasjuhlat aiotaan järjestää, jos kokoontumisrajoitukset sen sallivat. Pääkaupunkiseudulla valmistellaan vielä Helsingin, Espoon ja Vantaan yhteistä ohjeistusta. Lukiokoulutuksen päällikkö Harri Järvinen Helsingistä pitää todennäköisenä, että juhlassa olisivat vain ylioppilaat ja välttämätön määrä henkilökuntaa. Sukulaiset ja muut läheiset voisivat seurata striimattua lähetystä verkon kautta.
Myös Kuopiossa ylioppilaiden läheiset ja muut oppilaat voivat seurata juhlaa striimin välityksellä. Muissa kaupungeissa ylioppilaat saavat ottaa juhlaan kaksi läheistä, Turussa jopa kolme.
Maskitkin otetaan käyttöön
Kaikki kaupungit kertovat, että ylioppilasjuhlissa noudatetaan viranomaismääräyksiä ja turvaohjeita. Istumapaikat on sijoitettu väljästi, lähikontakteja vältetään ja juhlissa huolehditaan turvaväleistä. Lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonion mukaan Tampereella riittävät etäisyydet pyritään takaamaan niin, että koulun juhlat voidaan jakaa tarvittaessa useampaan eri tilaisuuteen.
Rovaniemen juhlissa on vahva maskisuositus ja Oulussakin sitä harkitaan. Turussa kaikilla juhlaan osallistuvilla on maskipakko, kertoo lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Esko Heikkonen.
Kaikissa kaupungeissa seurataan koronatilannetta ja juhlajärjestelyjä voidaan tarvittaessa muuttaa nopeasti. Jos tautitilanne vaatii, lakitus järjestetään etänä kevään tapaan.
Syksyn ylioppilasjuhlat ovat jo lähtökohtaisesti pienemmät kuin keväällä, sillä ylioppilaita valmistuu huomattavasti vähemmän. Monessa isossakin lukiossa lakitetaan alle 10 nuorta. Tänä syksynä valmistuu 3 500 ylioppilasta. Esimerkiksi viime keväänä valmistuvia oli yli 25 000.
Lue myös:
Onnea uusille ylioppilaille! Ylen Ylioppilaskoneesta näet, kuka saa valkolakin
Harva ylioppilas valmistuu syksyllä, mutta se voi kuitenkin muuttua – rehtori: "Arvosanat halutaan maksimoida korkeakouluvalintojen vuoksi"