Muoniossa ja Sodankylässä on todettu uusia koronavirustartuntoja.

Muoniossa virusta on löytynyt kahdelta ulkomaalaisen hiihtojoukkueen jäseneltä. Muonion kunnan johtava lääkäri Teemu Taulavuori ei kerro, minkä maan joukkueesta on kysymys.

– Tartunnan saaneet on asetettu eristyksiin ja altistuneet on karanteenissa. Kyse on useista ihmisistä, Taulavuori sanoo.

Taulavuoren mukaan joukkueen jäsenet olivat oireettomia ja heidät testattiin rutiininomaisesti, kun he olivat olleet maassa yli kolme vuorokautta eli yli 72 tuntia.

– Tämä kertoo siitä, että kontrolli toimii. Näytteet otettiin PCR-testillä, jolla löydetään myös aiemmin olleita infektioita.

Viime viikolla venäläiseltä hiihtojoukkueen jäseneltä löytyi koronaa Muoniossa. Muoniossa on useiden maiden hiihtojoukkueita harjoittelemassa Rukan maailmancupiin. Paikkakunnalla on ainakin venäläisiä, itävaltalaisia ja puolalaisia urheilijoita taustajoukkoineen.

– Kaikki ryhmät ovat omissa kohorteissaan ja lisäksi olemme korostaneet yleisiä varovaisuusperiaatteita, Taulavuori lisää.

Sodankylän Nutukkaassa jo 16 tartuntaa

Sodankylän uudet tartunnat on todettu vanhusten asumispalveluyksikkö Nutukkaan kahdella työntekijällä.

– Positiiviset löytyivät joukkotestissä, joka tehtiin pikatesteillä, Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas sanoo.

Nutukkaassa on todettu tähän mennessä koronatartunta kymmenellä asukkaalla ja kuudella työntekijällä.

Lapin sairaanhoitopiiri on epidemian perusvaiheessa, paitsi Rovaniemi, jossa tautitilanne on kiihtymisvaiheessa. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri kertoi torstaina neljästä uudesta tartunnasta. Länsi-Pohja on epidemian kiihtymisvaiheessa.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronavirustilanteesta tästä artikkelista.