Keski-Suomen koronanyrkki eli alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä on pitänyt ennallaan voimassa olevat koronasuositukset ja -rajoitukset.

Tiistaina koolla olleen ryhmän mukaan koronatilanne on Keski-Suomessa rauhallinen ja perustasolla. Jyväskylä kävi pari viikkoa sitten koronan kiihtymisvaiheen kynnyksellä.

Tartunnat saadaan Keski-Suomessa edelleen hyvin jäljitettyä, eikä uusia isoja tartuntaryppäitä ole ilmennyt.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen alleviivaa kuitenkin, ettei epidemia ole ohi. Tilanne voi muuttua huonompaan suuntaan hyvin nopeasti.

Nyrkin mukaan hätiköityjä ratkaisuja ja nopeita muutoksia rajoitusten ja suositusten suhteen ei kannata nyt tehdä koronavirustilanteen yllätyksellisyyden vuoksi.

Kokouksessaan todettiin myös, että valtakunnallisesti koronatilanne on hienoisessa nousussa ja erityisesti Etelä- ja Pohjois-Suomen koronaluvut kipuavat ylöspäin.

Kinnunen toteaa, että rajoitusten ja suositusten hölläämistä harkitaan, jos tilanne Keski-Suomessa jatkuu rauhallisena. Koronanyrkki kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 16. marraskuuta.

Lue lisää:

THL: Jyväskylässä tiistaina kuusi uutta koronatartuntaa – Pfizerin ja Biontechin rokotetta saatetaan käyttää Keski-Suomessa