Sijoittajat innostuivat maanantain rokoteuutisista toden teolla. Esimerkiksi lentoyhtiö Finnairin kurssi on kivunnut uutisen jälkeen noin 65 prosenttia.
Perässä tulee ravintolayhtiö NoHo Partners, jonka kurssi on noussut reilusti yli neljänneksen.
– Eilinen rokoteuutinen ei sinällään tuo meille yhtään asiakasta lisää, mutta se vaikuttaa ekosysteemiin jossa elämme. Se luo uskoa organisaation sisällä ja näkyy myös siinä, miten rahoittajat näkevät tilanteen, toimitusjohtaja Aku Vikström kertoi tänään tulosjulkistuksen yhteydessä.
– Uutinen tuo luottamusta siihen, että meillä on ulostulo tästä kriisistä.
Ravintolayhtiöllä oli muitakin hyviä uutisia. Heinä–syyskuussa NoHo Partnersin myynti elpyi nopeasti, kun suomalaiset palailivat koronasulun jälkeen ravintolapöytien ääreen. Myynti jäi yli neljänneksen viime vuodesta, mutta silläkin myyntimäärällä NoHo pinnisti 2,9 miljoonan euron liiketuloksen.
Nyt käsillä on kuitenkin koronan toinen aalto. Loka- ja marraskuu näyttävät heikoilta. Toimitusjohtaja on kuitenkin saanut rokoteuutisista “ison annoksen rohkaisua”.
Yhtiö on jo aiemmin perustanut laskelmansa sille arviolle, että markkinan toipuminen alkaa ensi kesänä. Rokoteuutinen antaa luottamusta siihen, että näin tulee todella tapahtumaan.
Vikström arvioi, että koronan väistymisen jälkeen ravintola-ala toipuu nopeasti. Se nähtiin jo kesällä, kun rajoituksia poistettiin – samanlainen kasvu on odotettavissa myös rokotteen käyttöönoton jälkeen.
Vielä enemmän kuin rokotteen löytymistä, Vikstöm odottaa päivää, jolloin se tulee saataville.
– Se tulee vaikuttamaan kuluttajakäytökseen saman tien.
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi jakaa Vikströmin arvion. Rokotteen käyttöönoton jälkeen toipuminen voi olla nopeaa.
Se hetki ei kuitenkaan ole vielä käsillä. Lapin mukaan tammikuu ja helmikuu ovat “kuolemanlaakso”, johon moni alan yritys kaatuu.
– Mutta jos se ehtisi vaikuttaa loppukevääseen, se olisi todella tärkeä asia, hän sanoo.
– Rokote on ensimmäinen oikeasti hyvä uutinen maaliskuun puolivälin jälkeen.
"Rokote on positiivinen laukaiseva tekijä"
Nopeaan nousuun uskotaan myös teollisuudessa.
Teknologiateollisuuden Johtava ekonomisti Jukka Palokangas odottaa, että suomalaisten vientiyhtiöiden tilauskirjat alkavat täyttyä, kunhan koronasta on selvitty.
– Kun rokote tulee saataville ja havaittu toimivaksi, se tulee ilman muuta laukaisemaan investointipäätöksiä, hän sanoo.
Finanssikriisin jälkeen Suomen vientiyhtiöt tarpoivat pitkään suossa. Vasta viime vuonna teollisuustuotannon kokonaisvolyymi ylitti vuoden 2008 tason. Nyt moni pelkää, että koronakriisin jälkeen edessä on vastaava rämpiminen.
Toipuuko Suomi tälläkin kertaa muita hitaammin?
Palokangas ei tähän usko. Hän muistuttaa, että korona on talouden ulkopuolelta tullut shokki – talouden pohjavire ei ole missään vaiheessa poistunut kokonaan.
– Finanssikriisissä suuret yritykset leikkasivat toimintojaan Suomessa ja siirsivät tuotantoa esimerkiksi Kiinaan. Sen prosessin myötä Suomen teollisuus menetti noin viidenneksen tuotantokapasiteetistaan, Palokangas sanoo.
Palokankaan mukaan ei ole mitään merkkejä siitä, että koronakriisissä tapahtuisi samoin.
– Päin vastoin, voi jopa käydä niin että Aasiasta palaa jonkin verran tuotantoa Eurooppaan ja Suomeen.
Finanssikriisissä teollisuuden tilauskannan arvosta katosi hyvin nopeasti noin neljännes. Koronakriisissä muutos on ollut hyvin vähäinen. Työpaikkojen määräkin on pysynyt kuta kuinkin ennallaan.
– Jos rokote saadaan nyt käyttöön, se vain vahvistaa kuvaa, että korona on Suomelle hyvin lyhytaikainen ongelma.
Marraskuun optimismi
Markkinoilla viriää optimismi. Siihen vaikuttaa näköpiirissä oleva rokote ja myös Yhdysvaltain uusi presidentti.
Tunnelmaa ei latista edes se, että useimmissa yrityksissä pikkujoulut on peruttu.
Ravintolayhtiö NoHo Partnersin Aku Vikström harmittelee sesongin lässähdystä.
Toisaalta hän uskoo, että kyse ei ole niinkään yritystapahtumien perumisesta kuin niiden siirtämisestä.
– Meillä on paljon tilauskantaa, jota on koko ajan siirretty eteenpäin. Väitän, että en ole ainut yritysjohtaja, joka miettii, miten isot juhlat järjestän henkilökunnalle kiittääkseni tästä koronataistelusta.
– Tähän patoutumaan pääsemme kiinni ensi kesänä.
Mitä mieltä olet yrityksien optimismista? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 11.11. klo 23:een asti.