Kainuu on ollut tänä syksynä niin sanottujen pikakoronatestien edelläkävijä Suomessa.
Kainuussa on käytetty perinteisen PCR-testin lisäksi huomattavasti nopeampaa antigeenitestiä koronaviruksen löytämiseen. Normaalisti koronavirustestin jälkeen näyte lähetetään laboratorioon tutkittavaksi, pikatestauksessa vastaus saadaan testitikkuun maksimissaan puolessa tunnissa.
Antigeenitesti on lähes yhtä tarkka kuin PCR-testi. Kumpikaan ei ole kuitenkaan sataprosenttinen, joten tulokset on aina varmennettava.
– Antigeenitesti tehdään välittömästi näytteenoton jälkeen. Valmistajan ilmoitus lukuikkunasta on 15–30 minuuttia testin ottamisesta, mutta käytännössä olemme nähneet, että testi reagoi jo minuutissa, sanoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä Nordlabin johtava lääkäri Tuija Männistö kertoo, että kyse on seulontatestistä, joka pitää tarvittaessa varmistaa toisella testillä – tässä tapauksessa PCR-testillä.
– Toki tämä koskee vahvassa epäilyssä kaikkea koronatestausta. Meillä oli kevään koronaepidemiatestauksessa tietoa, että potilaita oli jopa tehohoidossa koronan vuoksi ja heillä vasta kolmas tai neljäs PCR-testi oli positiivinen.
Vaikka tulos ei ole sataprosenttisen varma, se on riittävän varma varmistuksen jälkeen. Pikatestin tarpeellisuus korostuu esimerkiksi pitkien välimatkojen Kainuussa, sillä testin matka laboratorioon voi kestää tunteja, ja vasta tämän jälkeen alkaa testituloksen odottaminen.
– Pohjois-Suomi menee tässä ihan omaa linjaansa muuhun Suomeen nähden. Kun katsotaan etäisyyksiä keskuslaboratorioista ja toisaalta esimerkiksi Lapin matkailua ulkomaisten turistien osalta, on helppo ymmärtää, ettei osa Suomea tarvitse tai kenties vielä tiedä tarvitsevansa tällaista testiä, Koukkari sanoo.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.