Satakunnan sairaanhoitopiiri on onnistunut nopeuttamaan koronatestausta. Muutama kuukausi sitten Satakunnassa joutui odottamaan testitulosta jopa viisi päivää. Nyt testitulokset valmistuvat viimeistään vuorokauden sisällä, kertoo Satakunnan sairaanhoitopiirin laboratorion vastuualuejohtaja Rutta Kuusela. Nopeimmillaan testituloksen saa tunnissa.

Reagenssista, eli testiaineesta on ollut pulaa maailmanlaajuisesti koko koronaepidemian ajan. Sen saatavuus vaikuttaa testausaikoihin.

Myös testien teettäminen Satakunnan ulkopuolella on lisännyt testaukseen kuluvaa aikaa. Maakunnassa otetaan lähiaikoina käyttöön uusi laite, joka mahdollistaa aiempaa laajemmat testaukset omassa laboratoriossa. Henkilökuntaa koulutetaan parhaillaan laitteen käyttöön.