Kainuussa ei ole todettu perjantain jälkeen uusia koronatartuntoja. Viimeisin tartunta on perjantai-illalta, kun yksittäinen tartunta on ilmennyt Kajaanissa. Tartunnan lähde on Kainuun ulkopuolelta, kertoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.
Tartunta on johtanut pariin karanteeniin.
Aiemmin viime viikolla vahvistui neljän urheilijan tartunta Vuokatissa. Tilanne on aiheuttanut huolta, johtuen osaltaan siitä, että viime kevään tartunnat lähtivät juuri Vuokatista ja osittain hiihtoporukoista.
– Ero viime kevääseen on, että nyt ollaan eristyksissä. Kun varotoimia noudatetaan, niin tartuntavaaraa ei ole, Koukkari summaa.
Koukkari painottaa, että viime viikolla positiivisen testituloksen saaneet urheilijat ovat olleet eristyksissä koko oleskeluaikansa Vuokatissa.
Kaikki Kainuussa todetut tartunnat ovat olleen lokakuun 1. päivän jälkeen karanteenissa jo valmiiksi olevilla henkilöillä.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.