Maailman johtajat pidättäytyivät ottamasta kantaa Yhdysvaltojen vaaleihin tuoreeltaan keskiviikkona. Moni kertoi odottavansa ensin lopullisen vaalituloksen selviämistä.
Esimerkiksi valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoi EU-talousministerien etäkokouksen jälkeen, että kukaan ministereistä ei sanonut halaistua sanaa vaaleista tiistaista keskiviikkoiltapäivään kestäneessä kokouksessa.
– Todennäköisesti tavallisessa fyysisessä kokouksessa olisivat kommentoineet, Vanhanen pohti.
Myös Brysselin EU-instituutioiden johtajat pysyttelivät hiljaa vielä keskiviikkona.
Presidentti Sauli Niinistö ihmetteli MTV3:n haastattelussa sitä, miksi mielipidemittaukset epäonnistuivat taas näin pahasti. Hänen mielestään demokraattien Joe Biden olisi avoimempi muuta maailmaa kohtaan.
EU-maa Slovenian pääminsteri Janez Janša sen sijaan arvioi jo aamupäivällä Twitterissä, että istuva presidentti Donald Trump näyttäisi voittaneen vaalit – vaikka ääntenlaskenta ei ole vielä päättynyt. Janša myös onnitteli twiitissään republikaaneja hyvästä tuloksesta.
Twitter lisäsi Janšan kommentin perään varoituksen, että tulosta ei ole virallisesti vahvistettu.
EU-komissio ilmaisi paheksuvansa Janšan ulostuloa keskiviikkona päivittäisessä tiedotustilaisuudessaan. Komission päätiedottajan mukaan kenenkään ei kannattaisi seurata Janšan esimerkkiä.
– Kuten muutkin, odotamme, että viranomaiset julkistavat tulokset. Kaikkien pitäisi tehdä samoin, päätiedottaja Eric Mamer sanoi.
Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer arvioi yleisradioyhtiö ZDF:lle, että Yhdysvallat voi ajautua perustuslailliseen kriisiin ja kutsui tilannetta "räjähdysherkäksi".
– Näemme, että vaalikampanja ei ole ohi, vaan että se jatkuu, Kramp-Karrenbauer sanoi.
"Yhdysvallat ei enää suojele"
Niin saksalaisten kuin ranskalaistenkin kommenttien mukaan Euroopasta pitää joka tapauksessa tehdä tämän jälkeen vahvempi ja itsenäisempi suhteessa sekä Yhdysvaltoihin että Kiinaan.
Myös monet EU-parlamentaarikot kehottivat tekemään töitä Euroopan vahvistamiseksi tämän jälkeen, kun vaalit ovat osoittaneet Yhdysvaltojen syvän jakautumisen.
Esimerkiksi Belgian entinen pääministeri, yksi keskustaliberaalien Renew Europen -ryhmän nykyisiä johtohahmoja Guy Verhofstadt twiittasi, että EU:n on otettava kohtalonsa omiin käsiinsä.
Saksan talousministeri Peter Altmaier arvioi, että oli voittaja kumpi kandidaatti tahansa, EU:n täytyy ajaa omaa agendaansa etenkin taloudessa ja ilmastoasioissa.
– Joka tapauksessa Euroopalla on omat intressinsä ajettavana — sekä Trumpia että Bidenia vastaan, Altmaier sanoi ZDF:lle.
Ranskan Eurooppaministeri Clément Beaune arvioi maan yleisradioyhtiön haastattelussa France 2 -kanavalla, että Euroopan pitää tottua tekemään päätöksiä itse. Hänen mielestään paluuta ei enää ole vanhaan aikaan ennen Trumpia, jolloin Yhdysvallat "suojeli ja oli hyväntahtoinen". Yhdysvallat on jo asemoinut itsensä uudelleen.
Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire sanoi radiohaastattelussa, että vaalitulos ei muuta kauppapoliittista tilannetta juurikaan, koska "Yhdysvallat ei ole ollut ystävällinen kumppani".
– Nousi sitten Biden tai Trump presidentiksi, se ei muuta strategista tosiasiaa, että Amerikan manner on eronnnut Euroopan mantereesta, ja nyt eurooppalaisten pitää kantaa vastuunsa.
Britannialle tulos tärkeä kaupan kannalta
Britannian ulkoministeri Dominic Raab ei vastannut suoraan kysymykseen siitä, mitä mieltä hän oli Donald Trumpin julistautumisesta voittajaksi.
– Kunnioitamme demokraattisia arvoja ja yhdysvaltalaista tulosten tarkkailua, jonka uskomme tuottavan tuloksen, Raab sanoi Sky Newsin haastattelussa.
Joidenkin brittilehtien mukaan pääministeri Boris Johnson toivoisi Bidenin voittoa, koska silloin Britannian ei välttämättä tarvitsisi neuvotella lainkaan kahdenvälistä kauppasopimusta Yhdysvaltojen kanssa brexitin jälkeen – kumpikin saattaisi päätyä Tyynenmeren maiden vapaakauppasopimukseen.
Trump vetäytyi sopimuksesta muutama vuosi sitten.
Kiinalainen media ivasi vaaleja
Kiinan johto ei ole ottanut mitään kantaa siihen, kumman se toivoo voittavan vaalit.
– Yhdysvaltojen vaalit ovat sisäpoliittinen asia, eikä Kiinalla ole mielipidettä, ulkoministeriön tiedottaja Wang Wenbin sanoi keskiviikkona uutistoimisto Reutersin mukaan.
Kiinan valtion tiedotusvälineet sen sijaan kertoivat Yhdysvaltain vaaleista alentuvaan sävyyn. Valtion kustantama Global Times kuvaili vaaleja kuin kehitysmaiden vaaleiksi ja arvioi Yhdysvaltojen maana taantuneen.
Xinhua-uutistoimiston apulaispäätoimittaja kutsui Yhdysvaltoja "toivottomaksi" maaksi.
Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteet ovat heikoimmillaan vuosikymmeniin kauppasotien vuoksi. Maiden johtajat ovat erittäin huonoissa väleissä niin digiteknologiasta, kaupasta kuin koronaviruksestakin.
Kiinalaiset olivat kuitenkin erittäin kiinnostuneita vaaleista. #USelection-tunnisteella oli yli kolme miljardia kommenttia keskiviikkoaamuna Weibo-somealustalla The Washington Post -lehden mukaan. Myös Weibon käyttäjien kommenteissa pilkattiin Yhdysvaltojen tilannetta.
Venäjän televisio puolestaan arvioi Trumpin voittaneen useissa osavaltioissa, joista ei vielä ole saatu virallista vaalitulosta.
Korjaus tekstiin 4.11. klo 15:29: Saksan Peter Altmaier on maan talousministeri, ei valtiovarainministeri, joka taas on Olaf Scholz.