Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen sanoo, että hämäläisissä yrityksissä seurataan USA:n presidentinvaalien tulosta tarkasti.

Yhdysvalloissa presidentinvaalien ääntenlaskenta on käynnissä, ja taistelu republikaanien Donald Trumpin ja demokraattien Joe Bidenin välillä on tiukka. Äänestysvilkkaus on ollut poikkeuksellisen korkea.

Eerikäinen arvioi, että jos demokraattien Biden voittaa presidentivaalit, niin USA:n politiikan ennakoitavuus kasvaisi nykyisestä ja se rauhoittaisi markkinoita.

Uhkakuvia liittyy muun muassa Kiina-suhteisiin riippumatta siitä, voittaako Donald Trump tai Joe Biden vaalit.

– Jos Yhdysvallat näkee Kiina-uhan ja alkaa tiukentaa sitä, että yritys, joka toimii Yhdysvaltain markkinoilla, ei saa toimia Kiinassa. Tämä on meidän yrityksiämme pelottava tilanne, eikä se välttämättä riipu vaalituloksesta, toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen arvioi.

Biden miellyttäisi ympäristöteknologiayrityksiä

Joe Biden on Eerikäisen mukaan selkeästi ympäristönäkökantoja puoltava presidenttiehdokas

– Tämä on hyvä piirre alueellemme, sillä esimerkiksi Päijät-Hämeen yritykset ovat vahvasti ympäristöteknologiassa ja clean tech -toimialalla mukana.

Eerikäinen arvioi myös, että jos Biden valitaan, niin suhteet Euroopaan vahvistuvat.

– Se olisi erittäin tärkeää. Euroopan merkitys on presidentti Trumpin aikana laskenut, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

USA:n presidentivaalien tuloslaskentaa voit seurata täältä.