Ensimmäiset ovensuukyselyt näyttävät, että vaalista on tulossa erittäin tiukka.

Trump on kasvattanut suosiotaan mustien ja latinoiden joukossa sitten vuoden 2016. Biden on kuronut hiukan kiinni Trumpin etumatkaa valkoisten keskuudessa, mutta on epäselvää, riittääkö se. Valkoiset ovat Yhdysvalloissa suurin etninen ryhmä.

Kyselyjen mukaan Trumpin ydinkannattajat, evankelikaaliset, ovat edelleen Trumpin takana. Evankelikaalisista 75 prosenttia olisi äänestänyt Trumpia, kun vuonna 2016 luku oli 81 prosenttia.

Tiedot perustuvat sanomalehti The New York Timesin julkaisemiin ovensuukyselyihin, joihin on haastateltu noin 14 000 ihmistä sekä puhelimitse että äänestyspaikoilla. Lehden mukaan luvut voivat vielä tarkentua, kun äänestäneiden tarkka määrä on tiedossa.

Naiset Bidenin takana

Naisista suurin osa on äänestänyt Joe Bidenia, mutta miesten äänet jakautuvat tasan Donald Trumpin ja Bidenin kesken. Äänissä oli selvä sukupuolijakauma myös vuonna 2016, jolloin Donald Trumpin vastaehdokas oli Hillary Clinton.

Yli 65-vuotiaat tukevat Trumpia

New York Timesin kyselytutkimuksen mukaan Joe Bidenia ovat äänestäneet nuoret, kun taas enemmistö yli 65-vuotiaista on Donald Trumpin kannalla. Yli 65-vuotiaat olivat Trumpin tukena myös vuonna 2016.

Juttu päivittyy

Seuraa vaaleja:Tämän tiedämme nyt: Yhdysvaltain vaaleista tuli odotettua tiukempi kilpa – Florida menossa Trumpille