Vaneria näyteikkunoiden eteen, lisää turvallisuushenkilökuntaa paikalle.
Muun muassa useat kauppaketjut ympäri Yhdysvaltoja varautuvat mahdolliseen väkivaltaan huomenna tiistaina käytävien presidentinvaalien takia. Esimerkiksi Gucci, H&M ja noin 350 tavarataloa omistava Nordstrom ovat suojanneet kauppojaan.
Tunnelma on erityisen kireä pääkaupungissa Washingtonissa, kertoo Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Minkälaista Yhdysvalloissa on juuri nyt, kun maassa valmistaudutaan äänestyspäivään monella tapaa poikkeuksellisissa olosuhteissa?
Voit keskustella aiheesta chatissa tänä iltana Yhdysvalloissa olevien Ylen toimittajien kanssa. Chattiin osallistuu Hentusen lisäksi ulkomaantoimittaja Jenny Matikainen. Hän on parhaillaan Floridassa, joka on yksi presidenttikisan ratkaisevista vaa'ankieliosavaltioista.
Hentunen on tarkkaillut Yhdysvaltain kehitystä kirjeenvaihtajana jo useita vuosia. Matikainen on perehtynyt presidenttikisaan muun muassa Mistä maailma puhuu -podcastsarjassa.
lllan chattikeskustelu halutaan pitää rakentavana, ja siksi viestit esimoderoidaan. Nostamme hyviä yleisökysymyksiä kirjeenvaihtajien vastattavaksi.
Tervetuloa mukaan!
Kaikki USA:n vaaleista
Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään 3. marraskuuta. Löydät juttumme kootusti täältä.
Kuuntele myös:
Lisää luettavaa: