Lahden Liikuntakeskus Pajulahdessa käy kova tuoksina, kun kaksisataa nuorta pelaajaa valmistautuu päivän otteluihin. Osallistujia on kahdestakymmenestäneljästä maasta, joten keskellä koronaa takana on jo pitkä rypistys testeineen ja karanteeneineen.
Kunkin maan joukkueelta vaadittiin kotimaassa ennen lähtöä tehty koronatesti, joka kertoi ettei tartuntaa ole. Pajulahteen saavuttuaan jokainen joukkue oli kolme päivää eristettynä. Sen jälkeen tehtiin toinen koronatesti, jonka tuloksen oli oltava puhdas.
Ilmassa oli jännitystä, kun toisen testin tulokset vahvistettiin torstaina puolilta päivin. Yksi joukkue hylättiin. Euroopan sulkapalloliitto kertoi saman tien sivuillaan, että Liettuan koko joukkue on diskattu kisoista yhden positiivisen koronanäytteen takia.
Liikuntakeskus Pajulahden valmennuskeskuksen johtaja Tero Kuorikoski vahvisti asian, kun tulos kaikista lähes kolmestasadasta testistä oli saatu. Tietosuojasyistä Kuorikoski ei nimennyt minkä maan joukkue oli kyseessä.
– Meillä on yksi koronatartunta osallistujien joukossa.
Tiukka seula on siis ollut tarpeen.
Positiivisen näytteen antanut eristettiin oman maansa joukkueen muista jäsenistä. Samalla koko joukkue joutui karanteeniin altistumisen takia, eikä siis voi osallistua kisoihin.
Huoli taloudesta ja nuorista urheilijoista
Kisojen järjestäminen on vaatinut paljon yhteistyötä eri viranomaisten kanssa. Urakassa ovat olleet mukana opetus- ja kulttuuriministeriö, Rajavartiolaitos sekä THL:n ja alueen vastuulääkärit. Pajulahteen tuotiin liikkuva testausasema koronatestejä varten.
– Kaiken ydin on ollut uskottavan protokollan luominen. Kisat pidetään sellaisessa kuplassa, että pelaajat, muut asiakkaat ja henkilökunta ovat turvassa, valmennuskeskuksen johtaja Tero Kuorikoski sanoo.
Tapahtumakoordinaattori Laura Kittelä kertoo, että joukkueita on muun muassa ohjattu käyttämään tiettyjä kulkureittejä Pajulahdessa. On omat reitit siihen, miten kuljetaan majoitukseen, kisapaikoille ja ruokailuun. Lisäksi on kerrottu, missä vapaa-aikaa saa viettää.
– Onneksi meillä on paljon erillisiä uloskäyntejä, joita on voitu nyt hyödyntää. Tällä vältetään joukkueiden ja muiden asiakkaiden kohtaamisia, kertoo Kittelä.
Kuorikosken mielestä urheilun on mentävä eteenpäin koronasta huolimatta. Nuorten arvoturnaus on verrattavissa ammattimaiseen urheiluun, ja nuorille pelaajille on annettava toivoa tulevaisuudesta.
– Tämä on ikään kuin heidän työnsä, tai ainakin tuleva työ. Uskon, että peliturnausta varten meillä nyt majoittuvat joukkueet ovat eräs Suomen parhaiten koronatestatuista ryhmistä.
Urheilutapahtumien järjestäminen on elinehto Liikuntakeskus Pajulahdelle. Siitä saadaan paljon kaivattuja tuloja etenkin nyt, kun korona on nipistänyt tuottavuutta. Kuorikoski arvelee kisojen tuoton olevan noin 300 000 euroa.
– Vuosi ei ole ollut meillekään helppo, ja tapahtumat ovat meille ydintoimintaa. Onneksi meillä on jo näyttöä, että olemme onnistuneet kaikesta huolimatta järjestämään turvallisia tapahtumia.
Nuorten sulkapallon EM-kisat käydään Pajulahdessa 29.10.-07.11. Otteluita voi seurata suorana Euroopan sulkapalloliiton sivujen kautta.
Lue myös:
Sulkapallon EM-kisat jäävät pelaamatta tänä vuonna
13-vuotias sulkapallon superlupaus leikittelee aikuisten miespelaajien kustannuksella – "Tuntuu vähän kivalta, kun he vaan juoksevat siellä"