Riihimäen vt. kaupunginjohtaja Mika Herpiö ja sivistysjohtaja Jarkko Niiranen vetoavat riihimäkeläisiin kouluikäisiin nuoriin ja heidän huoltajiin, että he suhtautuisivat koronatilanteeseen vakavasti.

Riihimäellä koululaisten keskuudessa on viimeisen viikon aikana havaittu kolme erillistä koronaviruksen tartuntaketjua.

– Pidetään sosiaaliset kontaktit minimissä isänpäivän yli, eli 9. marraskuuta saakka, niin voimme hyvinkin saada viruksen pysäytettyä ja alkaa taas tavata ystäviämme vapaammin, kertoo Herpiö kaupungin tiedotteessa.

Kaupunki muistuttaa nuoria myös voimassa olevasta maskisuosituksesta.

Muun muassa kaupungin nuorisotiloissa maskin pitäminen on edellytys tilojen käyttämiselle, ja muutenkin erityisesti nuorille suositellaan maskin käyttöä aina, kun turvavälit eivät toteudu.

– Haluamme myös korostaa sitä, että pienistäkin oireista tulee mennä koronatestiin ja jäädä kotiin esimerkiksi harrastuksista. Tämä on erityisen tärkeää nuorten kohdalla, sillä heillä tartunta on usein hyvin lievä, toteaa Niiranen tiedotteessa.

Lue myös:

Riihimäellä Karan ja Harjunrinteen kouluissa korona-altistumisia – 69 henkilöä karanteeniin ja etätyöskentelyyn

Karan koulusta lisää oppilaita ja opettajia karanteeniin Riihimäellä

Riihimäellä 480 oppilaan yläkoulu siirtyy etäopetukseen – koulussa kolme erillistä tartuntaketjua