Vain harva kunta suunnittelee tuloveroprosentin nostoa ensi vuodeksi.
Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla mikään kunta ei ole toistaiseksi kiristämässä verotusta, vaan kunnanhallitukset esittävät valtuustoille verotuksen pitämistä nykytasolla.
Näin on koko maassa, arvioi pääekonomisti Minna Punakallio Suomen Kuntaliitosta.
Kuntaliitto kerää vasta lopulliset veropäätökset niiden valmistuttua marraskuun puolivälin tietämissä, mutta uutisseuranta ja yhteydenpito kuntiin antaa viitteitä siitä, että verotusta ei juuri olla kiristämässä.
– Vaikka korona on heikentänyt kuntataloutta, näyttää että korotuksia tullaan tekemään ihan ennätyksellisen vähän, arvioi Punakallio.
Toki korottajia on silti tänäkin vuonna, ja jokunen kunta laskenee veroprosenttiaan. Tälle vuodelle verotusta kiristi 53 suomalaiskuntaa, laski 7 ja piti ennallaan 250.
Kunnat ovat Punakallion mukaan olleet jo pitkään haluttomia korottamaan veroprosenttia: muutos 2000-luvun alkuvuosista on iso.
Tuon lisäksi tämän syksyn ennakoitua tilannetta selittää kaksi konkreettista seikkaa: valtion mittavat koronatuet ovat tukeneet kuntataloutta selvästi.
– Toinen syy on, että kunnissa ei haluta hidastaa talouden elpymistä, joka on muutenkin epävarmalla pohjalla ja haurasta, sanoo Minna Punakallio.
Jatkossa koronatuet on syöty, mutta kulut painavat vielä
Kuntaliiton pääekonomistin Minna Punakallion mukaan ryntäystä verotuksen keventämiseenkään ei ole, vaikka elpymistä halutaan tukea. Takana on vaikeita vuosia, joiden alijäämät pitää saada katettua.
Toisaalta verotuspäätöksiä tehdään hänen mukaansa historiallisen poikkeuksellisessa tilanteessa: korona heitti rajoitukset talouteen yllättäen ja rytinällä, eikä talousarvioita laadittaessakaan vielä tiedetä, mihin kuntatalouden tunnusluvut tänä vuonna asettuvat.
Mahdotonta ei ole sekään, että ensi syksynä pöydillä olisi selvästi enemmän kunnallisveron korotusesityksiä. Koronatuet hiipuvat, ja koronan tuoman palveluvelan kustannukset kasvavat.
Kuntalaki velvoittaa kuntia tasapainottamaan talouttaan, ja työtä riittää, vaikka vaatimusta onkin löysennetty.
– En yhtään ihmettelisi, vaikka ensi vuonna kiristyspäätöksiä jouduttaisiin tekemään enemmänkin. Että 2021 olisi kuoppa, mutta sitten kiristettäisiin tahtia, sanoo Minna Punakallio.
Lue seuraavaksi: Veroennätys rikki: pohjalaiskunta nosti kuntaveronsa Suomen korkeimmaksi – Katso ankarimmat kuntaverottajat ja oman kuntasi tilanne
Kovin nostovuosi viime ajoilta oli 2014
Suurin harppaus tällä vuosikymmenellä on koettu vuonna 2014, jolloin kunnallisvero nousi 156 kunnassa.
Toisaalta historiallinen askel otettiin viime syksynä, kun keskipohjalainen Halsua nosti tuloveroaan 1,5 prosenttiyksikköä ja kiilasi saman tien kovimmaksi verottajaksi.
Lue seuraavaksi: Halsua nosti verotuksen ennätyslukemiin: 23,5 prosentin kuntavero on selvästi korkeampi kuin kovimpien verottajien tänä vuonna
Halsuan kunnanhallitus esittää veroprosentin pitämistä ennallaan.