Koronatestimäärät ovat edelleen laskussa Kainuussa. Syksyn huippuviikkojen jälkeen testimäärät ovat laskeneet alle tuhanteen testiin viikossa. Esimerkiksi viikolla 43 Kainuussa tehtiin testejä kaikkiaan 936, kun taas syyskuun ensimmäisellä viikolla niitä tehtiin noin 1 700 kappaletta.
Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari arvelee tilanteen johtuvan siitä, että muun muassa matkustelu ulkomaille ja maan sisällä on vähentynyt.
Koukkari arvioi, että myös paikallisilla torjuntatoimilla on saatu koronaa rajattua. Viimeisin koronatartunta kainuulaisella henkilöllä on todettu viikko sitten tiistaina.
Kainuussa testattu viimeisin tartunta todettiin perjantaina ulkomaisella henkilöllä. Tähän tartuntaan liittyviä altistumisia oli vain henkilön lähipiirissä.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.