Jyväskylässä ei todettu maanantaina yhtään uutta koronatartuntaa. Tilanne on tiistainakin ollut rauhallinen, iltapäivään mennessä Jyväskylän koronatestauksista oli löydetty yksi uusi tartunta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on ilmoittanut kertovansa koronatartunnoista tiistaina tavallista myöhemmin. Päivitämme Keski-Suomen tiedot tähän uutiseen, kun THL julkaisee lukuja.
Jyväskylässä Keski-Palokan koulun 4.–6. luokat siirtyivät tiistaiaamusta alkaen loppuviikoksi etäopetukseen, koska opetusta ei pystytä järjestämään koululla turvallisesti henkilöstövajeen takia.
Henkilöstövaje johtuu laajoista koronakaranteeneista, jotka määrättiin sen jälkeen, kun melkein pari sataa oppilasta ja henkilökunnan jäsentä oli mahdollisesti altistunut koulussa koronavirukselle.
Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu koronanyrkki totesi tiistaina kokouksessaan, että maakunta on koronaepidemian perustasolla.
– Tilanne Keski-Suomessa on hallinnassa ja ilmaantuvuuslukumme onneksi laskussa, johtajaylilääkäri Juha Paloneva Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä toteaa.
THL ei julkaissut tiistaina alueellisia koronalukuja.
Jutun otsikkoa muokattu 27.1.2020 klo 16:57, lisätty tieto siitä miten koronanyrkki arvioi maakunnan koronatilannetta. Samalla juttuun lisätty Juha Palonevan kommentti ja tieto siitä, ettei THL julkaissut tiistaina alueellisia koronalukuja.