Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten influenssarokotusten ajanvaraus on ruuhkautunut.
Ruuhkaa on sekä maanantaina 26. lokakuuta avatussa sähköisessä nettiajanvarauksessa että terveysasemien ajanvarusnumeroissa.
Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten terveyspalvelut järjestävät vuoden kausi-influenssarokotukset ajanvarauksella.
Rokotuksia jatketaan kunnissa tarvittaessa helmikuulle saakka.
Rokotukseen saa mennä vain terveenä, ja yli 15-vuotiaiden tulee käyttää kasvomaskia.
Suurin osa Suomen kunnista aloittaa influenssarokotukset marraskuun alussa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL.
THL muistuttaa, että influenssarokotteen ottaminen on erityisen tärkeää koronapandemian aikana.
– Samanaikaisesti sairastettu influenssa ja korona ovat huono yhdistelmä kenelle tahansa, mutta aivan erityisesti riskiryhmille. Sen vuoksi influenssarokotteen ottaminen on tänä vuonna erityisen tärkeää. Rokote ehkäisee influenssan leviämistä ja suojaa sekä omaa terveyttä että lähipiiriä, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo tiedotteessa.
Influenssarokotteen saavat maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä.
Maksuttoman rokotteen saavat muun muassa kaikki 65 vuotta täyttäneet, 6 kuukauden - 6 vuoden ikäiset lapset ja raskaana olevat naiset.
Nohynek kertoo, että aiempien vuosien tapaisia suuria joukkorokotuksia ei voida toteuttaa koronapandemian takia, mutta esimerkiksi ajanvaraukseen perustuvat rokotustilaisuudet ovat mahdollisia.
THL:n mukaan influenssakausi ei ole vielä alkanut Suomessa.
THL:n tartuntarekisteriin ei ole heinäkuun jälkeen ilmoitettu yhtään laboratoriovarmistettua influenssatartuntaa.
Influenssaa on havaittu sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla vähemmän kuin aiempina vuosina.
– Käynnissä oleva koronapandemia ja viruksen leviämistä estävät toimet, kuten hygieniaohjeet, turvavälit ja maskien käyttö, ovat todennäköisesti vaikuttaneet myös influenssatartuntojen määrään. Tulevan influenssaepidemian voimakkuutta on kuitenkin mahdoton ennustaa, joten rokote kannattaa ottaa nyt kun tartuntojen suhteen on vielä rauhallista, kertoo THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.
Lue lisää:
Influenssarokotteita jaetaan ajanvarauksella – massajonotuksia ei tänä vuonna nähdä