Hanna Rantalainen, 29, kiehauttaa syksyn ensimmäiset glögit ja antaa mukin kaverilleen Sonja Antilalle, 27. He istuvat sohvalle katsomaan Häämessut netissä -tapahtuman ohjelmaa vihkisormuksista.

Molemmat ovat menneet keväällä kihloihin, ja häiden suunnittelu on alkanut, vaikka niihin on aikaa melkein kaksi vuotta. Antilan häät pidetään heinäkuussa 2022 ja Rantalaisen kuukautta myöhemmin.

Antila ja Rantalainen ovat tutustuneet vasta hiljattain. Kihlautumisen jälkeen kumpikin aloitti hääblogin pitämisen ja he tapasivat yhteisen kiinnostuksen kautta. Molemmat ovat aina unelmoineet häistä.

Häiden suunnittelemisesta tuli kuitenkin koronan takia hankalaa, kun perinteiset häämessut peruuntuivat. Pelkästään verkossa toteutettu Häämessut netissä -tapahtuma toi kaivatun vaihtoehdon.

– Petyin tosi paljon kesällä, kun ilmoitettiin, ettei syksyn messuja pidetä. Liput oli ostettuna itselle ja kaasoille, Antila huokaa.

– Kyllä livemessuja kaipaa, mutta toisaalta koen hyväksi päätökseksi, ettei niitä ole nyt järjestetty, Rantalainen jatkaa.

Vaikka hääpukuja ei pääse nyt hypistelemään livemessuille, Rantalainen ja Antila löytävät virtuaalimessuista hyviä puolia. Esimerkiksi verkossa ohjelmaan pystyy syventymään paremmin.

– Messuilla ohjelma on mennyt usein sivu suun, kun on keskittynyt kiertämään messupisteitä. Virtuaalimessuilla ohjelma on isommassa osassa, kun niitä voi katsoa vaikka jälkikäteen, Rantalainen sanoo.

Lisää Rantalaisen ja Antilan hääsuunnitelmista myöhemmin jutussa.

Yleisö löysi virtuaalisille kirjamessuille

Korona-aika koettelee messuja kuten muutakin tapahtuma-alaa. Maaliskuun puolivälin jälkeen lähes kaikki messut on jouduttu perumaan ja siirtämään tulevaisuuteen.

Nyt messualalla yritetään paikata tilannetta virtuaalitapahtumilla. Muutamia messuja on jo pidetty pienessä mittakaavassa Suomessa netissä pitkin vuotta. Vasta kuitenkin viime viikonloppuna virtuaalimessut pääsivät todelliseen testiin, kun Suomen suurimpiin messuihin kuuluva Helsingin kirjamessut järjestettiin kokonaan netissä.

Pelkästään verkossa toteutettu tapahtuma keräsi neljän päivän aikana yli 53 000 kävijää. Yleisömäärä kasvaa edelleen, sillä tapahtuma on avoinna vielä kahden viikon ajan.

Kirjamessuille tehtiin ohjelmaa suorana lähetyksenä kahdelta lavalta Helsingin Messukeskuksesta. Yhden lavan ohjelma oli nauhoitettu etukäteen.

Lue myös: Kirjamessujen siirtyminen verkkoon tökki – ohjelmajohtaja: "Harmillinen kupru"

Kirjailijahaastatteluja tehtiin esimerkiksi tyhjillään ammottavan valtaisan hallin perällä olevalla suurella lavalla. Suomi-romaanista puhumassa ollutta kirjailija Juha Hurmetta messuyleisön puuttuminen ei haitannut - päinvastoin.

– Olen iloisempi kuin normaaleilla messuilla. Eräässä mielessä tämä on helpompaa kuin pauhaavilla messuilla, jossa on huikea kaaos päällä. Nyt on oikeasti kiva kuulla ja keskittyä, ja olla tietoinen siitä, että tätä katsotaan monin tuhansin silmäparein, Hurme sanoi perjantaina haastatteluosuutensa jälkeen.

Messualalla uskotaan, että nyt tehdyn digiloikan myötä virtuaalisuus tulee olemaan osa tapahtumia korona-ajan jälkeenkin. Yleisö haluaa päästä livemessuille, mutta niiden oheen kehitetään verkkosisältöjä.

– Digitaalisilla elementeillä pystytään rikastuttamaan tapahtumia. Esimerkiksi pystytään saamaan esiintyjiä kauempaa mukaan, kun fyysinen läsnäolo ei ole mahdollista, sanoo Helsingin Messukeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue.

Häämessut netissä -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran toukokuussa ja nyt lokakuun lopussa. Häät-lehteä ja Häät.fi-sivustoa tuottava Häät-media ei ole livemessuja järjestänyt, mutta päätti vastata kysyntään ilmaisella virtuaalisella vaihtoehdolla.

– Moni on kiitellyt sitä, että reagoitiin aikaan, ja myös sitä, että messuja voi seurata Pohjois-Suomesta, mistä ei ole Helsingin suuriin tapahtumiin niin helppo lähteä, sanoo tapahtuman tuottaja Sari Yli-Salomäki.

Sulhaset helpommin mukaan

– Fakta on se, ettei häitä voi verkossa pelkästään järjestää, Sonja Antila sanoo.

Tämän takia Antila ja Rantalainen ovat käyneet kahdestaan tapaamassa esimerkiksi hääpukujen suunnittelijoita, jolloin he ovat päässeet katselemaan pukuja paikan päällä.

Virtuaaliset häämessut ovat kuitenkin korona-aikana hyvä lisä häitä suunnitellessa.

– Korona-aika on itselle pelastus ja positiivinen juttu arkeen. Saa uppoutua hääjuttuihin ja vähän hömpöttää niistä, Antila sanoo.

Rantalainen ja Antila ovat katsoneet virtuaalisilta häämessuilta ohjelmaa vihkisormuksista. Sen jälkeen he lähtevät oikeaan sormusten esittelytilaisuuteen.

Ennen lähtöä naiset listaavat vielä yhden positiivisen asian virtuaalisista häämessuista.

– Sulhanen lähtee helpommin mukaan, Antila sanoo.

– Ei tarvitse lähteä hikiseen messukeskukseen keskelle satoja naisia pyörimään. Voi oluttuoppi kädessä tässä kotisohvalla katsella, Rantalainen jatkaa nauraen.

Lue myös:

Kirjamessut siirtyi verkkoon – Amerikassa juhlittu Tommy Orange tulee messukävijöiden olohuoneisiin tänä iltana