Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ennakkoon on äänestänyt jo yli 56 miljoonaa äänestäjää, kertoo vaalidataa keräävä U.S. Elections Project -hanke. Hankkeen mukaan ennakkoäänestys saattaa lyödä ennätykset ja olla vilkkainta sataan vuoteen.
Ennakkoäänten määrä on jo ylittänyt vuoden 2016 kaikkien ennakkoäänten määrän, kertoo puolestaan New York Times.
Politico-lehden mukaan ennakkoäänestys on ollut vilkasta vaa'ankieliosavaltioissa, mistä demokraatit hyötyvät.
Lehden mukaan demokraatit ovat näissä osavaltioissa saaneet puolelleen enemmän uusia äänestäjiä ja epävarmoja äänestäjiä.
Varmaa demokraattien arveltu johto ei kuitenkaan ole. Republikaanit ovat Floridassa yrittäneet aktivoida äänestäjiä esimerkillään tällä viikolla ennakkoon uurnille. Puolue on perinteisesti saanut viime hetkellä äänestäjiä liikkeelle.
Vaaleissa ennakkoäänestystä ja postiäänestystä painotetaan koronapandemian takia.
Trump äänesti Floridassa
Presidentti Donald Trump äänesti myös itse ennakkoon lauantaina Floridassa. Hän kertoi äänestäneensä itseään.
Valkoinen talo kertoi jo torstaina, että Trump aikoo äänestää presidentinvaaleissa ennakkoon kotiosavaltiossaan. New Yorkissa asunut Trump vaihtoi Floridan kotiosavaltiokseen vasta viime vuonna.
Äänestämisensä jälkeen Trump pyrki jälleen horjuttamaan luottamusta postiäänestykseen.
– Tämä oli erittäin turvallinen äänestys, paljon turvallisempi kuin postiäänestys, voin sanoa sen, Trump sanoi AFP:n mukaan äänestettyään.
Vaikka näissä vaaleissa Trump on pyrkinyt jatkuvasti kyseenalaistamaan postiäänestyksen luotettavuutta, BBC:n mukaan Trump on äänestänyt aiemmin postitse ainakin kolmissa vaaleissa.
Yhdysvaltain media on säännöllisesti nostanut esiin, että Trumpin väitteet postiäänestyksestä ovat olleet usein virheellisiä.
Ennakkoon äänestävien määrän odotetaan vielä kasvavan. Ennakkoäänestyslipukkeita on monessa osavaltiossa haettu ja lähetetty moninkertaisesti enemmän kuin neljä vuotta sitten.
Presidentinvaaleihin on kymmenen päivää. Presidenttiehdokas Joe Biden on johtanut valtakunnallisesti kannatusmittauksia viime viikkoina. Vaa'ankieliosavaltioissa äänetyksen arvellaan kuitenkin olevan tiukka ehdokkaiden kesken.
Trump suuntaa seuraavaksi kampanjoimaan kolmeen ratkaisevista osavaltioista, Pohjois-Carolinaan, Ohioon ja Wisconsiniin. Biden puolestaan kampanjoi Pennsylvaniassa.
Lue myös:
Kirjeenvaihtajalta: Trump ja Biden väittelivät tasapelin ja nostivat vaalijännitystä – Näitä asioita kannattaa nyt seurata
Miten Bidenin tai Trumpin valinta vaikuttaa Suomeen? 7 kuvaa kertoo, millaisen talouden uusi Yhdysvaltojen presidentti saa edeltäjiltään
Faktantarkistajat löysivät virheitä, valheita ja puolitotuuksia Bidenin ja Trumpin kohtaamisesta
USA:n presidentinvaaleihin aikaa kaksi viikkoa – Biden johtaa valtakunnallisesti, Trump kampanjoi kiivaasti ennen torstain vaaliväittelyä