Rahaa koronatoimiin

Hallitus on päättänyt käyttää lisää rahaa koronatoimiin. Hallitus tukee esimerkiksi kuntia ja sairaanhoitopiirejä, joiden talous on huonossa kunnossa koronan takia.

Lisäksi firmat saavat lisää koronatukea 400 miljoonaa euroa. Joukkoliikenne, siis esimerkiksi bussiliikenne, saa lisää tukea 50 miljoonaa euroa.

Koronatoimet ovat suurin syy siihen, että Suomen valtion pitää ottaa lisää velkaa. Valtio ottaa velkaa tänä vuonna melkein 20 miljardia euroa.

Suomen koronatartunnat

Perjantaina kerrottiin, että Suomessa on 219 uutta koronatartuntaa. Suomesta on löydetty yhteensä yli 14 000 koronatartuntaa.

Suomessa on kuollut koronan takia 353 ihmistä. Keskiviikkona kerrottiin, että kuolleita on 355, mutta luku korjattiin perjantaina.

Belgian koronatartunnat

Koronavirus leviää muualla Euroopassa nopeammin kuin Suomessa.

Erityisen huono tilanne on Belgiassa. Belgiassa kerrottiin perjantaina, että uusia koronatartuntoja on melkein 17 000.

Belgian asukasluku on vain 2 kertaa isompi kuin Suomen, mutta Belgiassa on siis löydetty 1 päivässä enemmän koronatartuntoja kuin Suomessa koko koronakriisin aikana.

USA:n vaalikeskustelu

USA:ssa on ollut presidenttiehdokkaiden viimeinen vaalikeskustelu.

Keskustelussa olivat mukana demokraattien ehdokas Joe Biden ja presidentti Donald Trump, joka on republikaanien ehdokas.

Keskustelussa Biden sanoi jälleen kerran, että Trump on hoitanut koronakriisiä huonosti. Biden otti esiin myös rasismin USA:ssa.

Presidentti Trump vastasi, että Biden ei itse hoitanut asioita kuntoon, kun hänellä oli siihen mahdollisuus. Biden oli Obaman varapresidentti 8 vuotta.

USA:n presidentinvaalit ovat marraskuun 3. päivä.

Sää

Sateet vähenevät viikonloppuna.

Lauantaiaamuna on pakkasta suurimmassa osassa maata. Päivällä lunta sataa vielä pohjoisessa. Maan etelä- ja keskiosassa lauantai on enimmäkseen poutainen, eli vesisateet loppuvat.

Sunnuntaina etelästä tulee Suomeen lauhempaa eli vähän lämpimämpää ilmaa. Etelässä lämpötila voi olla jopa 10 astetta.