Kausi-influenssarokotuksia järjestetään Kainuussa tänä vuonna poikkeuksellisesti ajanvarauksella koronatilanteen takia. Rokotuspisteitä (Kainuun sote) on ympäri Kainuuta.

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan ne tilat, missä ei ole hyvää väljyyttä odottaa vuoroaan, toimivat pelkästään ajanvarauksella, mutta ajan voi halutessaan varata myös joukkorokotuspisteisiin.

– Esimerkiksi Kajaanissa vanhalta pääterveysasemalta vastaanottotoiminta on siirtynyt keskussairaalalle, ja siellä on käytäviä vaikka kuinka paljon. Katsoimme, että tällaisissa tiloissa rokotus voidaan järjestää turvallisesti myös ilman ajanvarausta, koska sinne mahtuu kyllä.

– Jos on riskiryhmää, vanhusväestöä, saattajan kanssa liikkuvaa ja muuta, heille asian hoitaminen ajanvarauksella on erityisen fiksua, Koukkari jatkaa.

Koukkarin mukaan tavoitteena on rokottaa tänä vuonna 25 000 kainuulaista, mikä on 7 000–8 000 enemmän kuin viime vuonna.

Rokotukset käynnistyvät lokakuun puolivälissä. Rokote on riskiryhmäläisille ja heidän läheisilleen maksuton. Ris­ki­ryh­miin kuu­lu­mat­to­mat voi­vat hank­kia oma­kus­tan­tei­sen influenssarokotteen Kainuussa suoraan apteekista.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.