Yrityskonkurssien määrä Keski-Suomessa pysyttelee selvästi viime vuotta matalammalla tasolla.

Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden tammi–syyskuussa Keski-Suomessa pantiin vireille 70 konkurssia, kun viime vuonna vastaavana aikana vireille pantuja konkursseja oli yli 100. Konkurssiyrityksissä työskentelevien määrä väheni sekin alle puoleen viime vuodesta.

Tilanne on samankaltainen koko maassa, vaikka samaan aikaan koronaepidemia on iskenyt rajusti Suomenkin talouteen.

Korona onkin kiertotietä pitänyt yrityksiä pystyssä, kun kriisin takia velkojat ovat olleet tavallista pitkämielisempiä ja hallitus on tukenut yrityksiä eri tavoin.

Konkurssiasiamiehen toimistosta arvioidaan, että eniten vaikutusta on kuitenkin ollut koronan vuoksi laaditulla lakimuutoksella, joka rajoittaa velkojien oikeutta hakea yrityksiä konkurssiin.

Riskinä on, että edessä on konkurssihakemusten vyöry, kun konkurssilain muutos raukeaa ensi keväänä ja valtion tukitoimien vaikutus ehtyy.