Matkailijoiden koronatestit hoidetaan Kainuussa samalla lailla kuin kuntalaistenkin, kertoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.
Jokainen koronatesti laskutetaan testattavan kotipaikkakunnalta, joten matkailijoista ei synny Kainuuseen lisälaskua. Koukkari sanoo myös, että maksun takia ei myöskään kannata jättää menemättä testiin
– Testi ei maksa testattavalle mitään, Koukkari.
Sujuvin tapa matkailijalla on soittaa Kainuun soten päivytysnumeroon 116117.
– Sieltä sitten ohjataan eteenpäin, Koukkari sanoo.
Tapauskohtaisesti arvioidaan, käytetäänkö pikatestiä vai mennäänkö vakiintuneella PCR-testillä.
– Jos on esimerkiksi valtava määrä altistumisia, niin käytetään pikatestiä.
Kainuussa pikatestaus on mahdollista Sotkamossa, Kuhmossa ja Suomussalmella. Kaikkiaan koronatestien määrä on vakiintunut noin 1 500 testiin viikossa Kainuussa.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.